lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Suomi haluaa vahvistaa rooliaan arktisilla alueilla

Stubb: Ilmastonmuutoksella myös turvallisuuspoliittisia vaikutuksia

Julkaistu: 29.4.2009 lehdessä osastolla Politiikka

 Suomi haluaa vahvistaa Arktista neuvostoa maaryhmien välisen kilpajuoksun ja "klikkiytymisen" estämiseksi pohjoisilla alueilla. Samalla Suomi varmistelee itselleen roolia alueella, jonka merkitys kasvaa jääpeitteiden supistuessa ilmastonmuutoksen myötä.

"Ilmastonmuutoksen talousvaikutuksilla arktisilla alueilla on myös turvallisuuspoliittisia vaikutuksia", sanoi ulkoministeri Alexander Stubb (kok) tiistaina. Stubb oli Norjan Tromssassa, jossa järjestetään keskiviikkona Arktisen neuvoston ministerikokous.

Tiistaina Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore esitteli osallistujille tietoja arktisten jäätikköjen sulamisesta.

Nykyään heikkoa Arktista neuvostoa kannattaa Stubbin mukaan vahvistaa, koska siihen kuuluvat kaikki alueen rantavaltiot, Pohjoismaiden ryhmässä myös Ruotsi ja Suomi, joilla ei ole omaa Jäämeren rantaviivaa.

Neuvoston jäseniä ovat Pohjoismaiden lisäksi Kanada, Venäjä ja Yhdysvallat. Arktiseen kehitykseen ja ympäristöön keskittyvässä neuvostossa ovat mukana myös alueen alkuperäiskansojen edustajat.

Kokousta isännöivä Norjan ulkoministeri Jonas Gahr Støre painotti uutistoimisto Reutersin haastattelussa "runsaita mahdollisuuksia" energiavarojen hyödyntämiseen ja meriliikenteeseen pohjoisella Jäämerellä ilmaston lämpenemisen myötä, vaikka muutoksen kokonaisvaikutus alueen ympäristöön on kielteinen.

Muutokset tekevät Stubbin mukaan tärkeäksi, että alueelle panostetaan entistä enemmän ja että Suomi on mukana pöydän ympärillä.

"Jossakin vaiheessa tulee myös budjettikysymyksiä esille", hän sanoi. Suomella ei kuitenkaan ole nyt esitettävänä yksittäisiä uusia arktisia hankkeita.

Ministerikokouksessa Stubbin on määrä painottaa Suomen osaamista muun muassa jäänsärkijöiden suunnittelemisessa ja arktisessa tutkimuksessa.

Suomella ei myöskään vielä ole selviä vastauksia ehdotuksiin Pohjoismaiden uudesta arktisesta yhteistyöstä, jotka Norjan entinen ulkoministeri Thorbjörn Stoltenberg julkisti helmikuussa. Stubbin mukaan Stoltebergin esitykset "eivät ole irrallaan" arktisten alueiden merkityksen kasvusta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.