22.5.2010 19:03
Euroopan komissio pyytää Suomelta tietoja, miksi Suomessa eräät voimayhtiöt saavat myydä tuottamaansa sähköä yhtiön osakkaille omakustannushintaan.
Suomen EU-parlamentaarikot Satu Hassi (vihr) ja Heidi Hautala (vihr) ovat jättäneet komissiolle kirjallisen kysymyksen, katsooko se voimayhtiöiden menettelyn EU:n kilpailulainsäädännön periaatteiden mukaiseksi.
EU:n kilpailukomissaari Joaquin Almunia vastasi, että komissio ei tunne Suomen verotuskäytännön yksityiskohtia, mutta on valmis selvittämään asian.
Suomen linjaus on Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuista 1960-luvulta. Yksi ratkaisuista koski Oy Mankala Ab:tä ja siksi mallia kutsutaan Mankala-malliksi. Tällä hetkellä TVO myy sähköä osakkailleen omakustannushintaan.
Hassin mukaan verotuskäytäntö on yksi syy, miksi Fennovoimalle aiotaan myöntää rakennuslupa uutta voimalaa varten. Fennovoimassa on omistajina lukuisia kunnallisia sähkölaitoksia.
"Tämä on iso asia. Fennovoimaa ei ehkä olisi ilman Mankala-mallia", Hassi sanoi lauantaina.
Vihreät toivovat, että komission ratkaisu estäisi luvan myöntämisen Fennovoimalle.
Sinnemäki: Hallitustyö mahdollista vain, jos kannatus vaaleissa kasvaa 22.5.2010
Puoluejohto kieltäytyi vastaamasta Fortum-kysymykseen 22.5.2010
Vihreät päättää ensimmäisestä poliittisesta ohjelmastaan – kuolleiden jauhamisajatus ei innosta 22.5.2010
Hassi kannustaa vihreitä punavihreän vaaliallianssin tekoon 21.5.2010
Kysely: Vihreät haluavat hallitukseen Sdp:n kanssa 19.5.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi