Suomi-kuvan perinteet kunniaan

Kansakunnat kantavat huolta siitä, mitä niistä muissa maissa ajatellaan. Maan ulkoinen kuva vaikuttaa muun muassa sen tuotteiden menekkiin kansainvälisillä markkinoilla ja sen kansalaisten pääsyyn erilaisiin kansainvälisiin tehtäviin.

Suomen maakuvan parantamista pohditaan korkean tason työryhmässä. Kovin pitkälle tässä työssä tuskin ylletään. Pieni kansakunta ei voi päästä maailman kansojen yleiseen tietoisuuteen. Kansainvälinen uutiskynnys ylittyy yleensä vain kielteisten tapahtumien yhteydessä.

Eniten yleiseen Suomi-kuvaan vaikuttavat taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehityksemme sekä toimintamme kansainvälisessä yhteistyössä. Suuri merkitys on sillä, mihin maihin me samaistumme.

Kautta koko itsenäisen historiansa Suomi on pyrkinyt puolueettomuuteen ja siinä myös varsin hyvin onnistunut. Sotien jälkeen maamme omaksui laaja-alaisen puolueettomuuspolitiikan. Sen ansiosta Suomi erottautui Neuvostoliitosta ja samaistui muihin puolueettomiin maihin Ruotsiin, Itävaltaan ja Sveitsiin.

Toinen sodanjälkeisen Suomi-kuvan keskeinen pilari oli kuulumisemme Pohjolaan. Korostamalla pohjoismaisuuttaan Suomi samaistui muihin länsimaihin. Pohjoismaat koettiin myönteisenä viiteryhmänä kaikkialla maailmassa. Erityisesti YK:ssa pohjoismainen yhteistyö oli tiivistä ja sitä arvostettiin.

Pohjoismaat tunnetaan maailmalla edistyneimpinä länsimaina. Pohjolassa toteutetaan aitoa, kansalaisyhteiskuntaan ankkuroitunutta demokratiaa. Täällä vallitsee vahva tasa-arvoisuus taloudellisesti, sosiaalisesti ja sukupuolten välillä. Pohjolan kansat huolehtivat hyvin ympäristöstään.

Maamme liityttyä Euroopan unioniin Suomi-kuva muuttui.

Suomi luopui puolueettomuus-käsitteen käytöstä, määritteli olevansa liittoutumaton eikä hyväksynyt enää tälle sanalle sen ainoaa yleisesti ymmärrettyä englanninkielistä vastinetta "neutral". EU:ssa puhutaan kuitenkin yleisesti puolueettomista jäsenmaista, joihin Suomikin luetaan.

Myös Suomen pohjoismaisuus on jäänyt EU-kaudella taka-alalle. Tämä on luonnollista sen vuoksi, että suuri osa pohjoismaisen yhteistyön sisällöstä on siirtynyt EU:n ja Euroopan talousalueen (Eta) puitteisiin. Pohjoismaista yhteistyötä olisi kuitenkin voitu ja sitä olisi tullut uusissa oloissa vahvasti vaalia.

Suomen politiikan ja kielenkäytön muutoksiin vaikutti julkilausumaton tavoite, sotilaallinen liittoutuminen. Nato-jäsenyyden ajajat ovat jatkaneet käsitteellistä hämärtämistä väittämällä, että EU:n jäsenenä Suomi ei ole enää edes liittoutumaton.

Lisäksi Suomi halusi samaistua täydellisesti Euroopan unioniin. Pelkkä jäsenyys ei riittänyt, vaan piti päästä unionin ytimeen.

Tämä oli jotenkin ymmärrettävää silloin, kun EU:ssa oli 15 jäsentä. Nyt jäsenmaita on 27; viimeisimpinä ovat mukaan tulleet Bulgaria ja Romania. Pian unioniin liittyvät Länsi-Balkanin maat ja Turkki.

Jäsenyys näin laajassa unionissa ei kerro enää mitään erityistä Suomen asemasta. Samaistumme valtioihin, jotka ovat meistä hyvin etäällä sekä maantieteellisesti että yhteiskunnallisesti.

Sen sijaan, että Suomi koettaisiin itäisimpänä Pohjoismaana, olemme vaarassa näyttäytyä pohjoisimpana Baltian maana ja samaistua siihen uudentyyppiseen reunavaltiopolitiikkaan, jota ne ja Puola ajavat ja jota Ruotsikin jostain syystä tukee.

Eikö Suomen tulisi näissä oloissa jälleen määritellä itsensä puolueettomaksi Pohjoismaaksi? Ainakin omassa viranhoidossani tästä olisi suurta hyötyä.

Kauppa- ja kehityspolitiikassa EU:n imago on yleisesti ottaen myönteinen, mutta sitä leimaa suurten jäsenmaiden Nato-jäsenyys ja niiden tausta siirtomaaisäntinä. Niinpä Suomen kannattaa sekä samaistua unioniin että myös erottautua muiden jäsenmaiden joukosta puolueettomuudellaan ja pohjoismaisuudellaan.

Sama koskee myös Suomen pyrkimystä päästä YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi. Itävallan menestyksellistä jäsenyyskampanjaa hoitaneet ovat kertoneet puolueettomuudesta olleen siinäkin suurta hyötyä. Suomen tapauksessa hyöty korostuisi, kun kilpailemme Luxemburgin kanssa, joka on yksi EU:n perustajamaista.

paavo.vayrynen@formin.fi

Kirjoittaja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi