torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Suvi Lindén aloittaa mediaseurannan kylpyhuoneessa

10.3.2009 4:45

Heidi Piiroinen / HS

Ministeri Suvi Lindén katsoo televisiota huoneessaan eduskuntatalossa.

Ministeri Suvi Lindén katsoo televisiota huoneessaan eduskuntatalossa.

Tehottomuudesta viestintäministeri Suvi Lindénin (kok) ei voi syyttää. Kun muut seuraavat aamutelevisiota aamiaispöydästä, hänen mediaseurantansa alkaa jo kylpyhuoneessa.

"Katson tai kuuntelen uutiset kylppärin televisiosta samalla kun teen aamutoimia. Ylen ja Maikkarin uutisilla pääsee vähän sisälle siihen, mitä päivä tuo tullessaan", Lindén sanoo.

Helsingin Sanomat seurasi viime torstaina Lindénin työpäivän kulkua ja sitä, kuinka viestintäministeri itse viestii tavallisena työpäivänä.

Alku ei ole lupaava. Ilmassa on lievää epäluuloa. Ministerin avustaja kertoo, että paria päivää aikaisemmin toinen lehti oli halunnut päästä tutkimaan ministerin sähköisen viestinnän tunnistetietoja. Lex Nokia on juuri edellisenä päivänä nuijittu hyväksytyksi eduskunnassa – eikä ilman riitasointuja.

Helsinki-Vantaan lentokentältä ministerin automatka keskustaan hurahtaa lukiessa sähköposteja kommunikaattorista tai läppäristä. Käsilaukusta Lindén etsii vielä kolmannen aparaatin, eduskunnan kännykän.

"Kerran olin unohtanut lentokoneeseen molemmat kännykät. Tuli pieni paniikki, kun en tiennyt sihteerini puhelinnumeroa, kun se oli kännykässä pikavalintana", Lindén naureskelee.

Lindén pitää tärkeimpänä työkalunaan kommunikaattoria. Sen käynnistäminen ei vie aikaa ja sillä hoituvat sähköpostit, tekstiviestit ja surffailu.

Kehittyneessä viestintäteknologiassa on tosin huonotkin puolensa. Kokouksissa monet kirjoittavat tekstiviestejä eivätkä suinkaan tee muistiinpanoja.

Laitteet ovat ennen kaikkea tuoneet paineita reaaliaikaisuuteen. Henkisen läsnäolon vaatimus on kasvanut, mikä vaivaa vähän Lindéniäkin.

"Ei saa oikein koskaan olla offline."

Lindénillä on edellytykset tarkkailla poliitikon työssä tapahtuneita viestinnällisiä muutoksia. Hän teki tietojenkäsittelytieteen lopputyönsä 1990-luvun puolivälissä kansanedustajien tavoista käyttää uutta viestintäteknologiaa.

"Tuohon aikaan monet vanhemmat kansanedustajat vielä sanelivat tiedotteensa, jotka eduskunnan sihteerit kirjoittivat puhtaaksi."

Tärkein muutos runsaassa kymmenessä vuodessa on verkko, jonka "ympärillä pyörii kaikki".

Opinnoistaan huolimatta Lindén ei pidä itseään teknoihmisenä. Esimerkiksi pc-tietokoneet eivät koskaan ehtineet tulla opintoaikoina tutuksi. Alan kehitystä hän seuraa lukemalla muun muassa Tietoviikkoa ja Tietokone-lehteä.

"Toisaalta sosiaali- ja terveysministerin ei tarvitse tietää, miten hengityskone toimii, eikä minunkaan tarvitse tietää kaikkia teknisiä yksityiskohtia. Kokonaisvaltainen käsitys pitää silti olla siitä, missä mennään. "

Uudesta teknologiasta voisi Lindénin mukaan puristaa tuntuvia säästöjä valtionhallinnossa. Esimerkiksi videoneuvottelujen tekninen kehitys on ottanut viime vuosina suuria harppauksia. Vauhtia suuntaus saa viimeistään ilmastonmuutoksesta ja taantumasta.

"Ei ole mitään inhottavampaa kuin odottaa lentokentällä, kun kone ja turvatarkastus ovat myöhässä. Vaikka kävisi vain parin tunnin mittaisessa kokouksessa Tukholmassa, siihen hurahtaa koko päivä. Asian hoitaisi mieluummin etätyönä."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.