17.2.2009 9:11
Viestintäministeri Suvi Lindén (kok) ei vedä kiisteltyä Lex Nokia -lakiesitystä pois eduskunnasta. Lindén sanoo Kalevalle, että nykytilanne sähköisen viestinnän tietosuojassa on paljon huonompi kuin eduskunnan käsittelyssä olevassa lakiesityksessä.
Vasemmistopuolueet vaativat yhä tiukemmin Lindéniä vetämään lakiesityksen pois eduskunnasta. Esimerkiksi Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kertoi lauantain Helsingin Sanomissa, että Sdp äänestää lakiesitystä vastaan, jos hallitus pitää "sekavan ja tulkinnanvaraisen" esityksen "härkäpäisesti" eduskunnassa.
Tätä viestintäministeri ei aio tehdä. "Kovasta julkisesta ryöpytyksestä huolimatta esille ei ole tullut mitään sellaista uutta, joka vaatisi hallituksen esityksen poisvetämisen", Lindén sanoo Kalevalle.
Hänen mukaansa julkisuuteen on nostettu erilaisia virheellisiä väittämiä ja tehty "kärpäsestä härkänen piirtelemällä teoreettisia kauhukuvia", jotka eivät pidä paikkaansa.
Lindénin mukaan myös keskusrikospoliisin vastustuksesta on annettu virheellinen kuva.
Krp:n apulaispoliisipäällikkö Tero Kurenmaa kritisoi Lex Nokiaa viime viikolla Suomenmaa-lehdessä. Kurenmaa sanoi, että muutos antaisi yrityksille laajemmat valtuudet kuin poliisille.
Hänen mukaansa lakiesitykseen sisältyy sekä yksityiskohtaisia että periaatteellisia ongelmia.
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on eri linjoilla. "Tämä lakiesitys tyydyttää meitä etenkin kun poliisin valtuudet selvitetään erikseen pakkokeinotyöryhmässä maaliskuun loppuun mennessä", hän sanoi Kalevalle.
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokuntaa johtava Martti Korhonen (vas) ihmettelee, että Lindén laajenevasta vastuksesta huolimatta ja "ilmeisesti arvovaltasyistä" pitää laista kiinni. Myös hänen mielestään eduskunnan pitää nyt hylätä laki.
Sasi: Oikeusministeriö voisi olla aloitteellinen Nokia-selvityksessä 16.2.2009
Ollila: Lex Nokiaan liittyvät painostusväitteet tulee selvittää 15.2.2009
Lakia vahvempi Nokia 1.2.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi