sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Tasa-arvovaltuutettu: Eduskunnan häirintätapaukset huolestuttavia

4.6.2010 10:16

Pirkko Mäkinen

Pirkko Mäkinen

Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen pitää eduskunnassa tapahtuvaa seksuaalista häirintää huolestuttavansa.

"Asia tuli edellisen tutkimuksen valossa julkiseen keskusteluun ja siitä puhuttiin silloin. Tilanne ei ole korjaantunut siinä määrin kuin olisi toivottavaa", Mäkinen sanoi.

Hän toivoisi, että eduskunta ylimpänä lainsäätäjänä olisi esimerkillinen työpaikka. "Minusta on kuitenkin hyvä, että siellä seurataan tilannetta ja nostetaan tällainen myös käsittelyyn."

Tasa-arvovaltuutetun mukaan seksuaalinen häirintä on yleensä hyvin pieniä ja vähäpätöisiäkin yksittäisiä tekoja. "Kun näistä tulee jatkuva osa työyhteisöä, niin moni kokee ne ahdistavina."

Mäkisen mukaan seksuaalista häirintää on vaikea kitkeä pois työpaikoilta ja oppilaitoksista, sillä jokainen käsittää häirinnän omalla tavallaan. Hän toivookin, että kaikille työpaikoille ja oppilaitoksiin laadittaisiin omat pelisäännöt siitä miten on sopivaa käyttäytyä.

Tuoreen kyselyn mukaan seksuaalinen häirintä jatkuu edelleen eduskunnassa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.