Tasa-arvovaltuutettu: Tasa-arvolaki ei koske kansanedustajia

Syynä on se, että kansanedustajat eivät ole työsuhteessa eduskunnassa

29.1.2008

Helsingin Sanomat

Sukupuolista tai seksuaalista häirintää harjoittava kansanedustaja on suojassa ainakin tasa-arvolain pykäliltä, tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen arvioi maanantaina.

"Kansanedustajat eivät ole virka- tai työsuhteessa eduskunnassa, joten ainakaan tasa-arvolain perusteella häirinnästä epäiltyjä ei voi haastaa oikeuteen", Mäkinen sanoi. Kansanedustajat ovat perustuslain 30. pykälän kautta koskemattomia, koska heitä ei saa estää hoitamasta edustajantointaan.

Mäkisen piti arvioida Helsingin Sanomien pyynnöstä neljää tapausta, joissa eduskunnassa työskentelevä nainen on kokenut joutuneensa kansaedustajan häirinnän kohteeksi.

Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina, että eräät kansanedustajat olisivat käyttäytyneet joidenkin naisten mielestä sopimattomasti.

Tasa-arvovaltuutettu kuitenkin arvioi tapaukset siten, että kunkin tapauksen epäilty muutettiin "virkamieheksi". Kaikki tapaukset olivat Mäkisen mukaan joko sukupuolista häirintää tai seksuaalista häirintää tai molempia. Mutta:

"Vasta jos häirintä on niin krouvia, että menee rikoslain puolelle, kansanedustajan voi haastaa oikeuteen", Mäkinen tulkitsee. Kansanedustajat ovat Mäkisen mukaan erityisasemassa, ja heidän on käyttäydyttävä asemansa mukaisesti. Säädöstä ei ole.

Eduskunnan sukupuolinen häirintä nousi puheenaiheeksi, kun naistyöntekijät selvityksen mukaan kokevat eduskunnassa häirintää. Useimmiten häiritsijä on kansanedustaja. Selvitys ei maininnut nimiä.

Sukupuolisesta tai seksuaalisesta häirinnästä säädetään tasa-arvolaissa kahdessa pykälässä (7 ja 8d). Se koskee siis häirintää työpaikalla. Lisäksi työsuojelulaki kieltää työntekijän "epäasiallisen kohtelun".

"Kun häirintä lisättiin tasa-arvolakiin 1995, valmistelun aikana pohdittiin, pitäisikö ulottaa koko yhteiskuntaan eikä vain työpaikoille. Heräsi keskustelu, miten lakia voitaisiin valvoa", Mäkinen muistuttaa.

Häirinnän tunnusmerkit on määritelty. Karkeinta seksuaalista häirintää on raiskaus tai sen yritys, lievimmästä päästä sukupuolisesti vihjailevat eleet tai ilmeet. Sukupuolinen häirintä on esimerkiksi halventava puhe toisesta sukupuolesta.

Yleensä kohteena on nainen ja yleensä syypäänä on mies. Monesti uhrina on nuorempi nainen ja häiritsijänä vahvemmassa asemassa työpaikalla oleva mies. Oikeuteen tapauksia päätyy harvoin, koska häirintä tapahtuu monesti kahden kesken muiden katseilta suojassa. Todistaminen on vaikeaa ja prosessit raskaita.

"Häirinnän tunnusmerkistö on kirjava. Kukin määrittelee, mitä häirintänä pitää", Mäkinen muistuttaa.

Esimerkiksi erään teatterin työntekijät nauroivat tasa-arvovaltuutetulle, että näyttämötyöläisellä ei ole varaa loukkaantua suunsoitosta. Mäkinen sai muistuttaa, että teatterissa on muitakin työntekijöitä kuin näyttelijöitä, joilla ehkä sitten on enemmän sietokykyä.

"Häirinnän pitää olla myös toistuvaa, useampi kuin yksi kerta. Häirinnän kohteeksi joutuvan on myös reagoitava heti häirintään. Prosessi voi käynnistyä vasta, jos häiritsijä kiellon jälkeenkin jatkaa häirintää", Mäkinen luettelee.

Eli häirityn pitää nöyryyttävässä tilanteessa heti asettua vastarintaan, vaikka hänen mieli tekisi paeta paikalta? Mäkinen vahvistaa, että näin on.

Tasa-arvovaltuutetun toimistoon tulee vuosittain tietoa vain muutamasta vakavasta häirinnästä. Erilaisia yhteydenottoja tulee pitkälti toista tuhatta vuodessa. Oikeuteen päätyneistä tapauksista Mäkinen muistaa 1990-luvulta erään, jossa yrittäjä ahdisteli hautaustoimiston työntekijää ja todettiin syylliseksi. Uhri joutui olemaan kauan hoidossa.