sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Tekijänoikeusmaksu ärsytti hallituspuolueidenkin kansanedustajia

16.12.2010 17:58

Osa kansanedustajista pettyi valtioneuvoston torstaiseen päätökseen ääni- ja kuvatallennelaitteiden tekijänoikeusmaksusta ensi vuonna.

Sivistysvaliokunnan puheenjohtajan Raija Vahasalon (kok) mielestä kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin (r) valmistelema päätös leikkaa taiteilijoiden tuloja.

Myös keskustan kansanedustajat Mikko Alatalo, Risto Autio ja Aila Paloniemi vaativat maksua takaisin hallitusryhmien käsittelyyn.

Ulkoisten kiintolevyjen ottaminen maksun piiriin lisää tuottoja 1–2 miljoonaa euroa.

Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusjärjestön Gramexin apulaisjohtaja Lauri Kaira arvioi kulttuuri.net-verkkosivustolla, että ilman muutoksia maksuja kertyy ensi vuonna 4–5 miljoonaa euroa; kuluvan vuoden tuotoksi arvioidaan 6,3 miljoonaa.

Wallin lupasi vielä keskiviikkona eduskunnan budjettikeskustelussa esittää asetusta, joka lisää maksukertymää.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.