tiistai 2.9.2014 | Sinikka, Justus  Onnittele e-kortilla
POIMINTA

"Tervettä kansallisylpeyttä" kouluihin

25.2.2011 14:25

Perussuomalaiset on eduskuntavaaliohjelmansa mukaan "kansallismielinen ja kristillissosiaalinen puolue". Puolue painottaa yhteistä kansallista identiteettiä.

Siitä on vaaliohjelman mukaan monia hyötyjä, sillä se "edistää myös kansalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka on koko yhteiskuntasopimuksen perusta, ja epäitsekkyyden ja lähimmäisenrakkauden turva".

Yhtenäisellä kansakunnalla on myös suurempi oikeus päättää ihmisten asioista kuin EU:n kaltaisilla ylikansallisilla elimillä.

"Perussuomalaiset haluavat puolustaa suomalaisten omaa kansansuvereniteettia, joka merkitsee sitä, että vain ja yksinomaan kansalla, joka muodostaa oman, muista kansoista erillisen kansakunnan, on ikuinen ja rajoittamaton oikeus päättää aina vapaasti ja itsenäisesti kaikista omista asioistaan."

Mitä suomalaisuus on, tai kuka sen määrittelee, ei käy ilmi ohjelmasta. Sen sijaan ohjelmassa kerrotaan, että terveen kansallisylpeyden ylläpito on huomioitava kouluopetuksessa.

Kulttuuripolitiikan saralla on tärkeää, että suomen kieltä ja suomalaista taidetta arvostetaan. Ei tosin kaikkea taidetta.

"Valtion myöntämiä kulttuuritukirahoja on ohjattava siten, että ne vahvistavat suomalaista identiteettiä. Tekotaiteelliset postmodernit kokeilut sen sijaan olisi syytä jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle."

Suositeltavista taiteilijoista perussuomalaiset mainitsevat nimeltä Albert Edelfeltin, Akseli Gallén-Kallelan ja Jean Sibeliuksen. He puhuivat äidinkielenään ruotsia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>