9.2.2008 11:11
Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen uskoo, että talossa tapahtuneesta seksuaalisesta häirinnästä on tiedotusvälineiden kautta voinut saada liioitellun käsityksen.
"Senkaltaista käytöstä, mitä on väitetty olleen, ei voida hyväksyä missään muodossa. Toisaalta ei sitä eduskunnassakaan siihen mittaan tavattomasti ole esiintynyt, kuin kohu-uutisista voisi saada käsityksen", Tiitinen sanoi TV1:n Lauantaiseuran haastattelussa.
Tiitinen arveli, että tilanne eduskunnassa on tässä suhteessa ollut hyvin samantyyppinen kuin missä muussa työyhteisössä tahansa.
Kansanedustajien avustajien tulo eduskuntaan on Tiitisen mukaan voinut kuitenkin lisätä niitä tilanteita, joissa seksuaalista häirintää on voitu kokea. Avustajakunnassa on paljon nuoria naisia.
Eduskunnan ylimpänä virkamiehenä pitkään toiminut Tiitinen sanoi, että tapahtuupa siellä mitä tahansa, se aina esitetään tavattomana. Kaikki asiat saavat moninkertaisen merkityksen.
Seksuaalista häirintää 27.1.2008
Eduskunnassa ei ole ilmennyt uusia häirintätapauksia 8.2.2008
Kansanedustaja kanteli HS:n kirjoituksesta JSN:ään 6.2.2008
Puolueiden naisjärjestöjen johtajat vierastavat seksihäiriköiden ilmiantamista 30.1.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi