sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Tiitinen: Väyrysen jalasmökkijupakka syy kulukorvauskäytäntöön

3.2.2009 12:51

Eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen mukaan eduskunnan kulukorvaus ei ole sidoksissa siihen, missä edustajan perhe asuu.

"Kulukorvauksen tarkoitus on kompensoida niitä kuluja, joita syntyy Helsingin seudun ulkopuolella asuvilla. Korkeammalla kulukorvauksella pyritään kompensoimaan kuluja, joita syntyy, kun edustajan on pidettävä asuntoja kahdella eri paikkakunnalla", Tiitinen sanoo.

Keskustelu kulukorvauksista käynnistyi, kun Rovaniemen hallinto-oikeus teki päätöksen, jonka mukaan kansanedustaja Hannu Takkula (kesk) ei ollut vaalikelpoinen syksyn kuntavaaleissa. Oikeuden mukaan Rovaniemi ei ole Takkulan kotikunta vaan hänellä on puolisonsa kanssa yhteinen koti Turussa.

Takkula arveli eilisessä Helsingin Sanomissa, että päätös avaa keskustelun muidenkin politiikkojen todellisista kotipaikoista. Kulukorvaukset porrastetaan edustajan kotipaikan mukaan.

Tiitisen mukaan eduskunnan nykyinen kulukorvauskäytäntö perustuu linjaukseen, joka tehtiin kansanedustaja Paavo Väyrysen (kesk) jalasmökkijupakan jälkeen vuonna 1982.

Väyrynen oli ilmoittanut vakituiseksi asuinpaikakseen Keminmaan, mutta pian kävi ilmi, että Väyrysen perheen vakituiseksi asunnoksi ilmoitettu asunto olikin muutaman neliömetrin kokoinen siirrettävä jalasmökki.

"Asia tuli aikoinaan perustuslakivaliokunnassa selvitettyä. Käsittääkseni eduskunnan hallinnossa on sen jälkeen noudatettu sitä linjausta, joka siinä yhteydessä syntyi", Tiitinen toteaa.

Esimerkkinä rajatapauksista on kansanedustaja ja ministeri Paula Lehtomäki (kesk), joka on ilmoittanut kotipaikakseen Kuhmon, vaikka hän asuu perheensä kanssa Sipoossa. Tiitisen mukaan ratkaisevaa on se, minkälainen asunto Lehtomäellä on kotipaikkakunnallaan.

"Sitähän se jalasmökkijupakkakin aikoinaan koski", Tiitinen sanoo.

"Varmasti on syytä katsoa eduskunnan hallinnossa, että onko tähän mennessä noudatettu tulkinta kulukorvauksista pysynyt linjassa perustuslakivaliokunnan aikoinaan esittämän kannanoton kanssa."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.