sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Tiitisen listan julkaisu ei ole medialle läpihuutojuttu

25.6.2008 17:16

Touko Hujanen / HS

Tiitisen listan julkituominen jakaa mielipiteitä Suomen medioissa.

Tiitisen listan julkituominen jakaa mielipiteitä Suomen medioissa.

Tiitisen lista julkaistaan, mutta harkiten, uskovat päätoimittajat.

Helsingin hallinto-oikeus päätti tiistaina vain sen, että Supon on luovutettava lista sitä pyytäneelle toimittajalle. Vastuu listan julkaisusta jää tiedotusvälineille.

Helsingin Sanomien haastattelemat päätoimittajat arvioivat, että heidän välineessään lista julkaistaan. Varauksetonta julkaisuinto ei ole. Ensin kun täytyy nähdä itse lista.

"Asia täytyy miettiä läpikotaisin, ei se niin automaattista ole", sanoo Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen. Hänestä on hyvin todennäköistä, että listan nimet tulevat julkisuuteen joka tapauksessa. Silti henkilöiden yksityisyydensuoja on arvioitava. "Millainen asema heillä on ja edellyttääkö se julkistamista."

Myös Aamulehden vastaava päätoimittaja Matti Apunen toppuuttelee, että listasta tiedetään toistaiseksi vain vähän. Hän pitää listan julkaisua kuitenkin parhaana vaihtoehtona. "Hyvin vaikea nähdä, että listaa ei kaiken tämän jälkeen julkaistaisi."

Apusen mielestä tiedotusvälineiden on julkaisun lisäksi asetettava asiat mittasuhteisiinsa.

"Pelkkien nimien julkaisu on hyvin helppoa. Mutta median vastuulla on myös nimien ja yksityiskohtien painoarvon punninta."

Listan saamia mittasuhteita päivittelee myös Turun Sanomien päätoimittaja Aimo Massinen. Julkaiseminen on Massisesta kuitenkin paras tapaa poistaa listan myyttinen asema.

"Tuskin listan julkaisusta kohtuutonta vahinkoa kenellekään tulee", Massinen uskoo.

MTV3:n uutisten vastaavan päätoimittajan Merja Ylä-Anttilan mielestä aluksi on katsottava ainakin, onko listalla päättäjiä.

"Nythän listasta liikkuu villejä huhuja, joten avoimuus on kokonaisuutena tärkeää ja järkevää. En voi kuitenkaan mennä nyt sanomaan, että varmasti julkaisemme kaikki nimet."

Ylessä lähtökohta on, että mahdollisimman paljon olennaista ja merkittävää tietoa julkaistaan, sanoo Ylen uutisten uutispäätoimittaja Jouni Kemppainen. "Olemme julkaisemisbisneksessä, emme salaamisbisneksessä."

Kemppaisen mukaan kaikki vastuulliset mediat kuitenkin miettivät, mitä julkaisevat. "Jos henkilöt ovat merkittävissä tehtävissä tai muuten jollain tavalla mielenkiintoisia, julkaistaan totta kai."

Ilta-Sanomissa ei julkaisusta ole päätetty. Peruslähtökohta kuitenkin on, että lista julkaistaan, kertoo lehden vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja. Mikään läpihuutojuttu listan julkaiseminen ei ole. "Hyvin todennäköistä on, että yksi harkinta käydään vielä läpi."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.