6.3.2010 22:00
Timo Soini
Perussuomalainen puolue aikoo valvoa kansanedustajaehdokkaidensa nuhteettomuutta ensi eduskuntavaaleissa poikkeuksellisella järjestelyllä.
Normaalin ehdokassitoumuksen lisäksi jokaisen ehdokkaaksi mielivän on allekirjoitettava paperi, jossa hänen on kerrottava avoimesti taustastaan ja tavoitteistaan.
"Olen sanonut tämän joka vaaleissa ja sanon sen taas: jos sinulla on kannaltasi epämiellyttäviä asioita, joista et halua lukea Helsingin Sanomista, älä asetu ehdokkaaksi. Kaikkien taustat tongitaan, ja se on hyvä", sanoi puheenjohtaja Timo Soini perussuomalaisten Vuosi vaaleihin -koulutusseminaarissa lauantaina Helsingissä.
Soini uskoo puolueen saavuttavan vuoden 2011 eduskuntavaaleissa kahdeksan prosentin kannatuksen.
Puolueen tuorein ehdokaskasvo on entinen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Seppo Kanerva, joka ilmoitti lähdöstään vaaleihin lauantaina.
Perussuomalaisten koulutusseminaari on ensimmäinen laatuaan. Sille on syntynyt kysyntää puolueen kunta- ja eurovaalivoittojen myötä. Lauantain seminaariin osallistui kolmesataa puolueaktiivia.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Ossi Sandvik esitteli selvitystään puolueen nykyisistä jäsenistä ja kannattajista.
Sen mukaan puolue on pitkälti nimensä näköinen. Tyypillinen persujen äänestäjä on normaalituloinen keski-ikäinen mies, joka asuu pikemmin maakunnassa kuin suuressa kaupungissa. Kaupunkien valloitus on kuitenkin hyvässä vauhdissa.
Naisia jäsenistä on neljäsosa, äänestäjistä kolmannes.
Hienoisena yllätyksenä tuli tieto, jonka mukaan kolmasosa puolueen kannattajista ansaitsee vuodessa yli 50 000 euroa.
Uusia kannattajia perussuomalaiset ovat Sandvikin mukaan saaneet eniten nukkuvien puolueelta, 31 000 ääntä.
Perussuomalaisille on valunut keskustalta 23 000, Sdp:ltä 19 000, kokoomukselta 15 000 ja vasemmistoliitolta 10 000 ääntä, Sandvik laskee.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi