18.3.2010 18:47
Presidentti Mauno Koivisto (edessä), SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen (vas.) ja kansanedustaja Tarja Filatov (oik.) olivat mukana juhlistamassa SDP:n Erkki Tuomiojan (kesk.) pitkää kansanedustajataivalta, eduskunnan auditoriossa torstaina Helsingissä. Tuomioja valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran 40 vuotta sitten.
Kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) ennustaa, että kaikkiin puolueisiin tyytymättömien ihmisten määrä kasvaa. Nyt 35 prosenttia ihmisistä ei osaa nimetä itselleen sopivaa puoluetta. Määrä lienee korkeimpia maailmassa.
"On varauduttava siihen, että tämä luku vain nousee niin kauan kuin oppositiokaan ei pysty muuhun kuin lyhytnäköiseen kvartaalipolitikointiin", Tuomioja arvioi ja moitti puolueita myös toistensa parjaamisesta. Sen varmin seuraus on Tuomiojan mielestä koko poliittisen järjestelmän arvostuksen ja uskottavuuden heikkeneminen.
Tuomioja puhui torstai-iltana eduskunnassa järjestämässään tilaisuudessa. Torstaina oli kulunut neljäkymmentä vuotta siitä, kun Tuomioja valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan. Hän oli kansanedustajana vuosina 1970–1979 ja uudestaan vuodesta 1991 lähtien. Kuulijoiden joukossa oli runsaasti entisiä ja nykyisiä poliitikkoja sekä presidentti Mauno Koivisto ja rouva Tellervo Koivisto.
Tuomioja sanoi olevansa pettynyt siihen, ettei ole löytynyt "riittävän laajaa" valmiutta jatkaa parlamentarismia vahvistavaa perustuslakiuudistusta. "Pidän tätä tarpeellisena siksi, ettei valtiollisten instituutioiden mahdollisessa erimielisyystilanteessa jäisi epäselväksi, miten päätökset syntyvät ja kuka niistä vastaa", Tuomioja sanoi.
Tuomiojan mielestä olisi varauduttava tiheämmin toteutettaviin kansanäänestyksiin kuin Suomen tähänastinen tapa järjestää kansanäänestys kerran kuudessakymmenessä vuodessa.
"Poliittinen eliitti kokee kansanäänestykset arveluttavaksi riskiksi, mutta se oli ainoa tapa, jolla esimerkiksi Suomen liittyminen Euroopan unioniin oli legitimoitavissa", Tuomioja muistutti.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi