sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

UPM kiittää, Keskustanuorten puheenjohtaja kritisoi

21.4.2010 19:59 | Päivitetty: 21.4.2010 22:10

Metsäteollisuusyhtiö UPM Kymmene ilmoitti olevansa tyytyväinen hallituksen ydinvoimalaesitykseen. Samalla se ilmoitti, että esitykseen liitetty paketti uusiutuvasta energiasta herättää vakavaa huolta metsäteollisuuden raaka-aineen riittävyydestä ja hinnasta.

Näin kommentoi toimitusjohtaja Jussi Pesonen. Hän vaati, että valtion on oltava valmis tekemään korjaavia toimia, jos uusiutuvan energian tuet ohjaavat puuraaka-ainetta suuntaan, joka on kestämätön kansantalouden kannalta.

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK:n) puheenjohtaja Sakari Tamminen on tyytyväinen päätökseen. Hän pitää sitä kuitenkin vajaana, koska kaikille hakijoille ei myönnetty lupaa.

Kolmas hakija energiayhtiö Fortum pettyi päätökseen, joka jätti sen ilman lupaa. Yhtiö ilmoitti, että ydinvoima on sille keskeinen tulevaisuudessakin, kielteisestä päätöksestä huolimatta.

"Kokoomus on onnistunut vedättämään koko muuta hallitusta", Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kommentoi. "Hallituksen enemmistö on antanut periksi kokoomukselle ja päättänyt tuottaa uutta ydinvoimaa niin paljon kuin käytännössä on mahdollista."

Ydinvoimapäätökseen kytkettyä "risupakettia" Arhinmäki pitää poliittisena teatterina.

Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen sanoutui jyrkästi irti ratkaisusta.

"Päätös kahdesta lisäydinvoimalasta asettaa Keskustan energiapoliittisen uskottavuuden naurunalaiseksi", hän kommentoi.

"Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen on sanonut moneen kertaan, että lisäydinvoiman tarve asemoituu jonnekin nollan ja yhden välillä. Nyt hän räjäytti potin myöntämällä kaksi uutta lupaa. Takin mukana täytyi kääntyä aluspaidankin. Keskustan poliitikoilla tuntuu käyvän niin, että ministerin salkun mukana arvot piilotetaan perunakellariin."

Ympäristöjärjestöt kertovat kampanjoivansa, että esitys kaatuisi. Yhdenkin uuden voimalan rakentaminen tekisi Suomesta maailman suurimman ydinjätteen tuottajan asukasta kohti, Greenpeace kommentoi.

"Suomi myisi sähkön muille ja pitäisi säteilevän jätteen itsellään", järjestö vertasi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.