23.1.2009 10:57 | Päivitetty: 23.1.2009 11:51
Ulkopoliittinen johto on hyväksynyt lopullisesti uuden turvallisuus- ja puolustuspoliitisen selonteon. Selonteko julkistetaan myöhemmin tänään
Hallitus piti perjantaina loppuun asti salassa iltapäivällä julkistettavan uuden turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon tekstin.
Lähteiden mukaan 107-sivuisessa selonteossa luvataan kasvattaa puolustusmäärärahoja alkaen 2011, lisätään kriisinhallinnan määrärahoja puolella ja arvioidaan Natoa myönteisesti, kuitenkaan muuttamatta Suomen päätöstä olla hakematta nyt jäsenyyttä.
Suomen puolustusta ja turvallisuuspolitiikan päälinjoja neljän vuoden välein arvioivaa selonteon viimeiset pilkut saatiin paikalleen presidentin ja hallituksen kesken vasta aamupäivän kuluessa ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kokouksessa.
Valmistelutyö on kestänyt lähes puolitoista vuotta. Sen kuluessa nykyinen raskas turvallisuuspoliittinen selontekokäytäntö on toistuvasti kyseenalaistettu.
Eri lähteiden mukaan puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok) toivoma kahden prosentin reaalikorotus puolustusmäärärahoihin vuodesta 2011 pääsi lopulliseen tekstiin, kun myös pääministeri Matti Vanhanen (kesk) hyväksyi korotuksen tarpeellisuuden. Korotustarvetta perustellaan puolustushallinnossa aseteknologian ja Suomeen puolustusratkaisun kustannuksilla.
Ennakkotietojen mukaan selonteossa nostetaan sotilaallisen kriisinhallinnan määrärahat nykyisestä sadasta miljoonasta eurosta vuodessa 150 miljoonaan euroon. Määrärahoja on muutenkin jouduttu viime vuosina korottamaan lisäbudjeteissa.
Selonteossa tiettävästi korostetaan puolustusliitto Naton merkitystä Suomelle ja viitataan ulkoministeriössä tehtyyn, myönteiseen arvioon päätyneeseen selvitykseen Natosta, mutta ei tehdä oleellisia muutoksia Suomen Nato-option muotoiluun.
Selonteossa on lähteiden mukaan arvioita Venäjän valmiudesta käyttää sotilaallista voimaa, mutta myös presidentti Tarja Halosen ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen (kesk) mukaan haluamia myönteisiä luonnehdintoja.
Selonteko on määrä antaa eduskunnalle kun se kokoontuu taas helmikuun alussa.
Turvaselonteko: Jatkossakin vahvoja perusteita Suomen Nato-jäsenyydelle 23.1.2009
Nato-kanta entistä pitempi ja tarkempi 23.1.2009
Karpela: Päättäjien Nato-kanta muuttumassa myönteisemmäksi 23.1.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi