lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Urpilainen: Alle 3 000 euroa ansaitseva pienituloinen

6.9.2009 15:54 | Päivitetty: 6.9.2009 17:57

Martti Kainulainen / LEHTIKUVA

Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kampanjoi Karkkilassa 4. syyskuuta.

Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kampanjoi Karkkilassa 4. syyskuuta.

Sdp pani sunnuntaina uusiksi pieni- ja keskituloisten määritelmät. Puheenjohtaja Jutta Urpilaisen mukaan pienituloinen on henkilö, joka ansaitsee alle 3 000 euroa kuukaudessa.

"Nämä ovat aina tietenkin veteen piirrettyjä viivoja", Urpilainen selitti STT:lle blogimerkintäänsä.

Tilastokeskuksen mukaan palkansaajat ansaitsevat keskimäärin 2 940 euroa kuussa. Yli puolet suomalaisista jää kuitenkin tuon rajan alle, sillä suurituloiset nostavat keskiarvoa.

Urpilaisen arvio liittyy kulutusverojen korotukseen. Sdp haluaa hyvittää korotuksen pienituloisille myöntämällä verovähennyksiä tai korottamalla esimerkiksi työttömyyspäivärahaa ja lapsiperheiden etuuksia.

Puheenjohtaja vaatii nykyistä kovempia veroja suurituloisille – yli 6 000 euroa ansaitseville.

"Nythän verotus ei kiristy tulojen noustessa esimerkiksi 6 000 eurosta 16 000 euroon kuukaudessa", hän kirjoittaa blogissaan.

Verohallinnon laskurin mukaan verotus kuitenkin kiristyy tällä välillä lähes 10 prosenttiyksikköä. Urpilainen täsmensi myöhemmin STT:lle tarkoittaneensa marginaaliveroa, joka peritään lisätuloista.

Sdp:n mukaan verotuksen pitää kannustaa työntekoon, mutta käytännössä marginaaliveron korotus pienentäisi lisätuloista käteen jäävää rahaa.

"Se täytyy pohtia, miten verotus on kannustavaa, mutta verotulot kasvavat."

Yksi vaihtoehto olisi Urpilaisen mukaan laskea 6 000 euroa ansaitsevan marginaaliveroa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Onko 3000 euroa kuussa tienaava pienituloinen?

Suomalaisen palkansaajan keskiansio on noin 3000 euroa. Sitä vähemmän tienaava on pienituloinen, arvioi Jutta Urpilainen.

Kyllä 14% Ei 86%

Vastanneita 13579

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.