19.4.2011 6:00 | Päivitetty: 19.4.2011 10:21
Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ja Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini tapasivat vaalipäivänä Helsingin Musiikkitalossa Yle:n vaalivalvojaisissa sunnuntaina Helsingissä.
Vaasa. Sdp:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen mielestä ei ole lainkaan selvää, että seuraavan hallituksen muodostavat kokoomus, Sdp ja perussuomalaiset.
Urpilainen sanoo Keskipohjanmaassa, että vain perussuomalaisten on ehdottomasti päästävä hallitukseen. Kokoomuksella on puolestaan suurimpana puolueena oikeus ja velvollisuus yrittää muodostaa hallitus. Urpilainen pitää kuitenkin tärkeänä, että maahan tulee enemmistöhallitus.
Sdp lähtee Urpilaisen mukaan hallitusneuvotteluihin omien ehtojensa puitteissa. Hän muistuttaa, että kolme ehtoa lyötiin lukkoon jo viime kesänä. Näitä ovat työllisyysmäärärahojen nostaminen ja pääomatuloverotuksen kiristäminen. Lisäksi työeläkkeitä ei saa leikata eikä eläkeikää nostaa.
Euroopan talouskriisistä Urpilainen odottaa kovaa vääntöä.
"Pankkien ja sijoittajien vastuun pitää toteutua jollakin tavoin kriisin hoidossa. Tästä linjasta aiomme pitää kiinni, ja siinä perussuomalaiset on ollut meitä lähempänä kuin kokoomus."
Puolueen varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardson totesi aamulla ennen puoluehallituksen kokousta, että tilanne on "erityisen mielenkiintoinen, laimeasti ilmaistuna".
Hän ei halunnut vielä kertoa, kiinnostaako häntä tulevassa hallituksessa jokin tietty ministerinsalkku, mutta vahvisti olevansa käytettävissä.
"Ministerinpaikkoja on rajoitetusti. Uskon, että Jutta löytää meille kaikille sellasen pelipaikan, missä meistä on eniten hyötyä Suomen kansalle."
Sdp:n puoluehallitus pohtii aamupäivän kokouksessaan hallitusnäkymiä ja sulattelee vaalien tulosta.
Katainen ja Urpilainen ovat jo keskustelleet 19.4.2011
Näin hallitusneuvottelut etenevät 19.4.2011
TulospalveluEduskuntavaalien lopulliset tulokset
BlogiMiten tästä eteenpäin, pohtii Unto Hämäläinen vaaliblogissaan
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi