sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Urpilainen: Natoon ei ensi vaalikaudella

16.2.2010 17:07

Sosiaalidemokraatit haluavat pitää Suomen sotilasliitto Naton ulkopuolella ainakin vielä lähivuosien ajan. Puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoo, ettei näköpiirissä ole mitään syytä, miksi Suomen pitäisi liittyä Natoon tulevalla vaalikaudella.

"Me näemme, että turvallisuustilanne Suomessa on varsin vakaa", Urpilainen sanoi Sdp:n ulkopoliittisessa seminaarissa iltapäivällä.

Sdp julkisti seminaarin yhteydessä tuoreita ulkopolitiikan linjauksiaan. Eero Heinäluoman johdolla laaditussa raportissa Nato-jarruttelua perustellaan myös sillä, ettei tiiviskään yhteistyö Naton kanssa edellytä sotilasliiton jäsenyyttä, kuten käytännössä on nähty.

Seminaariin puhujaksi kutsuttu pääministeri Matti Vanhanen (kesk) neuvoi, ettei Nato-optiota kannata sulkea, vaan pitää se voimassa, vaikka sitä ei välittömästi käytettäisikään.

Urpilainen arveli, että Nato-jäsenyys tulee olemaan yksi eduskuntavaalien isoista puheenaiheista, "kuumista perunoista".

Myös tässä asiassa Vanhanen näki toisin. Hän sanoi, että Nato-kysymys ei ole politiikan asialistalla tällä hetkellä mikään suuri kysymys.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.