perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Urpilainen: Vihreä energiaverouudistus muuttuu mustaksi

23.8.2010 15:29

Tampere. Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen moittii hallituksen tekemää energiaverouudistusta sosiaalisesti epäoikeudenmukaiseksi. Hallitus mainosti viime viikon budjettiriihessä sovittua sähkön ja lämmityspolttoaineiden veronkorotusta "vihreäksi verouudistukseksi".

"Hallituksen vihreä verouudistus muuttuu mustaksi, kun sitä katsoo sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta", Urpilainen sanoi.

Urpilaisen mukaan välillisten verojen korotus vie verojärjestelmää tasaveron suuntaan.

"Hallitus on siirtänyt verotusta kahdella tuhannella miljoonalla eurolla progressiivisesta tuloverotuksesta kulutusverojen suuntaan", Urpilainen sanoi.

Tulovero on progressiivinen eli suurista tuloista maksetaan veroja isommalla veroprosentilla. Välillisissä veroissa kuten energiaverossa kaikki maksavat yhtä paljon riippumatta tulotasosta.

"Olemme pitäneet veronmaksukykyyn kohdistuvaa verotustamme yhtenä hyvinvointivaltiomme kivijalkana. Se, että rikkaat maksavat enemmän veroja kuin pienituloiset, on suomalaisten laajasti tukema periaate. Nyt valtiovarainministeri Kataisen johdolla on hallitus unohtanut tämän tärkeän periaatteen. Olemme siirtymässä kohti tasaverojärjestelmää", Urpilainen sanoi.

Hän korosti, että ainoan progressiivisen veron eli ansiotuloveron osuus kokonaisverokertymästä on enää noin 10 prosenttia. "Siis noin 90 prosenttia verotuloista kerätään muilla kuin puhtaasti progressiivisilla veroilla. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikista hyväosaisimmat hyötyvät ja heikoimmassa asemassa olevat ihmiset kärsivät", Urpilainen sanoi.

Sdp:n laskujen mukaan öljyllä tai sähköllä lämmittävän kotitalouden lisälasku verouudistuksen jälkeen on noin 250 euroa vuodessa. "Olisi perusteltua keskustella erilaisista malleista hyvittää lisärasitus myös pienituloisille lapsiperheille ja eläkeläisille. 250 euron lisälaskun hyvitykseksi ei todellakaan riitä Kiviniemen hallituksen päätös perusvähennyksen nostamisesta, kun se tarkoittaa vain noin euroa kuukaudessa", Urpilainen sanoi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.