perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Urpilainen jakaisi kunnille rahaa nuorten työllistämiseen

4.9.2010 12:05 | Päivitetty: 4.9.2010 12:15

Jutta Urpilainen

Jutta Urpilainen

Suurimman oppositiopuolueen Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen haluaa, että eduskunta lisäisi valtion ensi vuoden budjettiin kunnille rahaa nuorten työllistämiseen.

Urpilainen esittää kunnille erillistä nuorisorahaa, jolla ne voisivat työllistää nuoria, lisätä rahoja työpajatoimintaan tai antaa ammatillista täydennyskoulutusta.

Kunnat voisivat käyttää rahoja tukityöllistämiseen myös yhdistyksissä.

"Nuorten työttömyyden pitkittyminen on jäänyt Suomessa liian vähälle huomiolle. Pääministeri todisteli aamulla, että hallitukselta ei puutu rohkeutta. Nyt sitä rohkeutta tarvittaisiin kipeästi nuorisotyöttömyyden torjuntaan", Urpilainen sanoi Helsingissä Sdp:n nuorisotyöttömyyskampanjan tilaisuudessa.

Urpilaisen mielestä kuntien tulisi huolehtia myös nuorille miehille sopivien työ- ja harjoittelupaikkojen tarjoamisesta.

"Pitkittyneet työttömyysjaksot ovat lähes kaksi kertaa yleisempiä nuorilla miehillä kuin nuorilla naisilla."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.