17.2.2009 5:00
Jutta Urpilainen haluaa pysäyttää yhteisvastuun siirtämisen yhteiskunnalta markkinoiden tai naapurien varaan.
Jos sosiaalidemokraateilla menee lähivuosina oikein hyvin, talvella 2019 heidän puheenjohtajansa Jutta Urpilainen, 43, lopettelee toista pääministerikauttaan. Millaisen Suomen hän jättää äänestäjien arvioitavaksi?
Urpilaisella on asiasta selvä käsitys: Suomi on palannut kohti perinteistä pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa valtio on vahva toimija. Valtion johdolla Suomi on myös siirtynyt "vihreään talouskasvuun", joka perustuu ympäristöteknologiaan.
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) tammikuinen linjapuhe "kolmannesta tiestä" sosialismin ja markkinaliberalismin jälkeen saa siis tukijan.
Enemmänkin. Urpilaisen mielestä käsillä on "yhden historian loppu". Kun "historian loppu" -käsite 20 vuotta sitten tarkoitti kommunismin romahdusta ja liberalismin voittoa, Urpilainen näkee "uusliberalistisen aikakauden päätöksen".
Uusliberalistisiksi kutsutuista aatteista Urpilaisen hampaissa on erityisesti niin sanottu "uusi julkisjohtaminen", joka avaa valtion ja kunnat kilpailulle ja supistaa yhteiskunnan osuutta palveluissa ja hallinnossa. Tällä tieltä Urpilainen ei halua jatkaa. "Hyvinvointiyhteiskunnan nykymeno ei kelpaa minulle."
Urpilainen näkee etenkin kokoomuksessa "uuden julkisjohtamisen" pyrkimyksiä. "Halutaan minivaltiota, jossa demokratian vastuu on pienempi, ja vastuuta siirretään yksityisille ihmisille. Toivotalkoot, yhteisvastuun siirtäminen markkinoiden tai naapuriavun varaan – tätä yhteiskuntakehitystä en ole kannattamassa."
Urpilainen visioi vuoden 2019 Suomea Helsingin Sanomien haastattelusarjassa.
Urpilaisen ykkös- ja kakkoshallitus paikkaavat "turvaverkkojen repeämät" ensiksi ja erityisesti palveluissa: terveyden-, päivä- ja vanhustenhoidossa sekä koulutuksessa.
"Palvelujen takaama tasa-arvo on ykkösasia, ja sehän ei Suomessa nyt toimi. Ihmiset eivät saa palveluita samalla lailla tulotasostaan riippumatta. Kotioloista riippumatta pitäisi olla mahdollisuus hankkia koulutus ja menestyä elämässä. Siinäkin on isoja repeämiä."
Vahvan valtion Suomessa tulee veroalesta loppu. Urpilaisen hallitukset siirtävät "suurella verouudistuksella" verorasitusta työstä pääomaan ja ympäristöön, mutta kokonaisverotusta ne eivät helpota.
Jutta Urpilaisen visio kokonaisuudessaan tiistain Helsingin Sanomissa. Matti Vanhasen visiot esiteltiin sunnuntaina 15.2. ja Jyrki Kataisen maanantaina 16.2.
Katainen: Nyt oivalletaan, ettei valtio ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin 16.2.2009
Vanhanen: 2019 valtio ohjaa ja puolueet erottuvat toisistaan 15.2.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi