Julkaistu: 7.12.2008 lehdessä osastolla Politiikka
Hallituksen asettaman Sata-komitean pitää myllätä koko
sosiaaliturvajärjestelmä uusiksi.
Työtä on tehty salassa, mikä on herättänyt närää varsinkin
oppositiossa.
Työttömyysturvasta on noussut kovin meteli.
Eripuraisuuden vuoksi komitea joutunee luovuttamaan työnsä
erimielisenä.
Sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen päälinjoista piti sopia vuoden
loppuun mennessä, mutta kun Sata-komitealla on kaksi kokousta jäljellä,
näyttää siltä, että jatkovalmisteluun lähdetään erimielisen linjapaperin
kanssa.
"Lähentymistä on tapahtunut, mutta onko tarpeeksi, jää nähtäväksi", komitean puheenjohtaja Markku Lehto muotoilee.
Työmarkkinaneuvottelujen tapaan omista tavoitteista pidetään kiinni viimeiseen asti.
Niin palkansaajajärjestöt kuin Elinkeinoelämän keskusliittokin (EK) vastustavat työttömien perusturvan korottamista ilman ansiosidonnaisen turvan nousua.
"Olemme sitä mieltä, että nykyinen malli on hyvä, eli perusturvan ja ansioturvan kytkentää ei pidä poistaa", sanoo komitean jäsen, lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen EK:sta.
EK on sitä mieltä, kuten valtiovarainministeriökin, että työttömyysturvan tasoa ei voi nostaa. EK:n mielestä korotus veisi työllistymishaluja.
Valtiosihteeri Terttu Savolainen (kesk) huomauttaa, että perusturvan nostaminen ei tapahdu ansioturvan kustannuksella. "Ansioturva ei pienene yhtään, jos perusturvaa parannetaan." Keskusta kannattaa kytköksen poistamista.
SAK:lle ja STTK:lle on tärkeää, että ansiosidonnainen työttömyysturva nousee aina kuten valtion rahoittama perusturvakin.
Järjestöt vastustavat myös työttömyysturvakauden jakamista työnhaku- ja aktivointikausiin, jos se johtaa työttömyystuen vähenemiseen. "Työttömyysturvaetuuksien heikennyksiä emme hyväksy", johtaja Markku Salomaa STTK:sta sanoo.
Vuorotteluvapaan vakinaistaminen on STTK:lle tärkeä. "Komitean työ epäonnistuu, jos se ei saa järjestelmää kuntoon", Salomaa sanoo.
"Vuorotteluvapaan osalta erilaisia tavoitteita on", myöntää Savolainen.
Keskusta on komiteassa profiloitunut perusturvan parantamiseen. Takuueläke on keskustan virittämä elementti, josta voi tulla sovinto.
Keskustan vaatimus siirtää toimeentulotuen maksatus Kelalle ei sen sijaan miellytä muita. Kelan jakamana tuesta muodostuisi tulotakuu, eli sen saisivat automaattisesti kaikki, joille se kuuluu. Kuntien luukulta kaikki eivät älyä sitä hakea.
EK kannattaa myös eläkeputken alaikärajan nostamista 60 vuoteen. "Se toimii kaikkien eduksi, mutta se ei tarkoita, että työttömät jäävät oman onnensa nojaan", Laatunen sanoo. "Me emme kannata sitä", sanoo puolestaan Salomaa.
Yksi keskeinen kysymys ovat sosiaalietuuksien käsittelylle asetettavat määräajat. Niistä tuskin tulee riitaa.
Kokoomus on valtion kassanhoitajapuolueena korostanut uudistuksen hintaa. Riidanalaisessa tilanteessa sitä on ollut mahdoton laskea.
Palkansaajapuolella mietitään jo, voiko hallitus käynnistää lakiuudistuksia riitaisan kolmikantakomitean pohjalta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi