4.4.2009 21:47
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen.
Sdp:n uudistustyö on pikku hiljaa pääsemässä vauhtiin. Puolueen puheenjohtajan Jutta Urpilaisen Sdp näyttää koukkaavan vasemmalle.
Puolue tekee pesäeroa Paavo Lipposen johtamaan oikeistolaisena pidettyyn linjaan. Samalla se tekee paluuta kohti 1990-luvulla kolhuja saanutta hyvinvointiyhteiskuntaa.
Tuorein linjaus tähän suuntaan on ehdotus yksityislääkäreiden maksujen kela-korvausten lopettamisesta. Hyvinvointivaltion paluuta voisivat leimata myös työeläkeläisten takuueläke ja tulojen mukaan kiristyvä kunnallisvero.
Uutta puoluetta kuvaa myös se, että jäsenet pääsevät suoraan vaikuttamaan politiikan sisältöön. Puoluehallitus käsittelee jo kokouksissaan perusosastojen aloitteita, jotka ennen kulkivat moniportaisen karsinnan kautta.
Puoluekokous päätti myös, että demareiden tulee toimia eri kansalaisjärjestöissä. Tämä on demareilta iso uudistus: ennen vanhaan sellaista pidettiin petturuutena – demarin piti toimia demarijärjestöissä.
Uutta aikaa edustaa myös toiminta internetissä. Esimerkiksi liittyminen puolueeseen tehdään viimein mahdolliseksi netissä.
Lisää aiheesta sunnuntain Helsingin Sanomissa
Sdp lisäsi kannatustaan 5.4.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
|