sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Väyrynen haluaa kokoomuksen oppositioon

3.6.2011 11:53

Eduskunnasta huhtikuun vaaleissa pudonnut konkaripoliitikko Paavo Väyrynen (kesk) haluaa jättää vaalien suurimman puolueen kokoomuksen oppositioon.

Väyrynen kirjoittaa blogissaan, että kokoomusten johtamien hallitusneuvotteluiden kariutuminen tarjoaa mahdollisuuden harkita uusia hallitusvaihtoehtoja. Hänen mielestään paras vaihtoehto olisi Sdp:n, perussuomalaisten ja keskustan varaan rakentuva hallitus.

"Nykypohjan jatkaminen olisi täysin vastoin vaalitulosta. Myös punamulta – tai pikemminkin kansanrintama –, jota julkisuudessa on väläytelty, olisi häviäjien hallitus. Se olisi hankala siitäkin syystä, että sen tukena olevien kansanedustajien enemmistö lukeutuisi vasemmistopuolueisiin", Väyrynen kirjoittaa.

Väyrynen vertaa tilannetta vuoteen 1983. Tuolloin demarien Kalevi Sorsa halusi Smp:n hallitukseen tasapainottamaan vasemmistopuolueiden ja aatteelliseen keskustaan kuuluvien puolueiden suhdetta.

Väyrysen mielestä ratkaisu oli onnistunut ja perussuomalaiset voisivat toimia hallituksessa Smp:n tavoin eli tukea joissain asioissa Sdp:tä ja toisissa keskustaa.

Hän vaatii myös vakavia yrityksiä perussuomalaisten saamiseksi hallitukseen.

Väyrynen kirjoitti kolme viikkoa aiemmin, että ilman kokoomusta velkakriisin ajamisessa voitaisiin ajaa tiukempaa linjaa. Perussuomalaisille hän jättäisi tässä kysymyksessä rajatun erivapauden.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.