24.6.2009 4:28 | Päivitetty: 24.6.2009 7:56
Anu Vehviläinen (kesk), Hannes Manninen (kesk), Mirja Vehkaperä (kesk) ja Anne Holmlund (kok).
Vaalirahasotkun keskiössä oleva Kuntien eläkevakuutus Keva on neljän kansanedustajan vuokranantaja. Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk), sisäministeri Anne Holmlund (kok) ja keskustan edustajat Hannes Manninen ja Mirja Vehkaperä asuvat kaikki Kevan vuokra-asunnoissa ollessaan Helsingissä.
Kansanedustajat asuvat Keva-asunnoissa normaalein ehdoin. Vuokrat ovat nykyistä hintatasoa. Ainoastaan Manninen maksaa Tikkurilan 42 neliön kaksiostaan selvästi alle markkinahinnan, eli 412,39 euroa kuussa.
Syy alhaiseen vuokraan saattaa olla siinä, että Mannisen vuokrasopimus on 14 vuoden takaa.
Manninen muisteli tiistaina aloittaneensa vuosia sitten asunnonhaun soittamalla suoraan Kevan johtoon.
"Tiesin, että Kevalla on asuntoja. Silloin alun perin soitin silloiselle toimitusjohtajalle [Simo Lämsälle] ja kysyin, että onko heillä mitä", Manninen kertoi Helsingin Sanomille.
Vehviläinen puolestaan muisteli "ehkä soittaneensa toimitusjohtajan sihteerille ja kysyneensä, kuka asuntojen välitystä hoitaa".
Helsingin Sanomien keräämät tiedot vuokrasuhteista vahvistavat edelleen kuvaa poliitikkojen, Kevan ja vaalirahoittajien läheisistä kytköksistä.
Puolueilla on Kevan johdossa mandaattijako: Sekä Kevaa aiemmin johtanut Simo Lämsä että nykyinen toimitusjohtaja Markku Kauppinen ovat keskustalaisia.
Markku Kauppinen osallistui tammikuussa 2007 Kesärannan tapaamiseen, jossa junailtiin tukea keskustaehdokkaille. Ilta-Sanomat kertoi tiistaina, että Kevan Kauppinen olisi suositellut KMS:lle muun muassa ministeri Vehviläisen tukemista. Kauppisen tehtävänä oli Ilta-Sanomien mukaan listata muitakin ehdokkaita, joita (KMS) kannatti tukea.
Sekä Vehviläinen että Manninen saivat kevään 2007 kampanjoihinsa KMS-rahaa.
Kauppisen kertomus hänen omasta roolistaan on muuttunut, sillä vielä juhannuksen alla Kauppinen kiisti osallistuneensa vaalirahoituksen junailuun Kevan verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa.
Kuntien eläkevakuutuksen Kevan hallituksen puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok) myöntää olleensa yksi ehdokkaista, joille Kauppinen on ehdottanut jaettavaksi vaalirahaa.
Kataja on rahoituksesta huolimatta mielestään puolueettomassa asemassa, vaikka hänen pitäisi valvoa toimitusjohtajaa.
Kevan toimintaa ohjaa kansanedustajien säätämä erillinen laki kuntien eläkelaitoksesta.
Keva pyytää tutkimaan myös oman hallituksensa toiminnan 24.6.2009
Kevan hallituksen kakkosmies kritisoi toimitusjohtajaa vaalirahakytköksistä 24.6.2009
Heitä KMS ilmoittaa tukeneensa 24.6.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi