sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla
HS-GALLUP

Vaalirahat eivät ole vieneet enemmistön luottamusta

1.6.2008 5:32

Enemmistö suomalaisista on sitä mieltä, että kansanedustajien vaalirahoitusilmoituksista syntynyt jupakka ei ole heikentänyt luottamusta poliitikkoihin.

Neljä kymmenestä kuitenkin sanoo luottamuksen heikentyneen. Tiedot käyvät ilmi tuoreesta HS-Gallupista.

Poliitikkojen kannalta merkittävä luku on myös se, että kolmannes vastaajista pitää yhdentekevänä, mistä rahat tulevat.

"Se kertoo, että politiikka ei voisi vähempää kiinnostaa näitä vastaajia", toimialajohtaja Juhani Pehkonen tutkimuksen tehneestä TNS Gallup Oy:stä arvioi.

Kuten tunnettua, poliitikkojen tulisi kertoa saamastaan vaalituesta yksittäisen tuen arvo ja sen antajan nimi, jos tuki eduskunta- ja kunnallisvaaleissa on vähintään 1 700 euroa. Vaalirahajupakan keskiöön on noussut mahdollisuus kiertää ilmoitusvelvollisuutta tukiyhdistysten kautta.

Lain henki ei toteudu. Tutkimuksen mukaan puolet suomalaisista pitääkin nykyistä käytäntöä huonona.

Tyytymättömiä on etenkin Sdp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajissa. Myös kokoomuksen kannattajien enemmistö tuomitsee nykyisen käytännön.

Tulos on hieman yllättävä, sillä vaalirahoituskeskustelu on pyörinyt enimmäkseen keskustan ja joiltain osin kokoomuksen ympärillä. Miksi vasemmistopuolueiden kannattajat siis pitävät nykyjärjestelmää erityisen huonona?

Selitystä voi hakea kysymykseen "Onko luottamus poliitikkoihin horjunut?" annetuista vastauksista, joissa erityisesti Sdp:n ja vasemmistoliiton kannattajat ilmoittavat luottamuksen heikentyneen.

"Tämä viittaa siihen, miten he suhtautuvat nimenomaan kokoomuslaisten ja keskustalaisten poliitikkojen tukemiseen. Olisi liian helppo tulkinta sanoa, että he epäilevät omien puolueidensa poliitikkoja rahoitusepäselvyyksistä", Pehkonen sanoo.

Keskustan, kokoomuksen ja vihreiden kannattajien enemmistö puolestaan ilmoittaa, että heidän luottamuksensa poliitikkoihin ei ole horjunut.

"Puolueuskollisuus vaikuttaa, kun 67 prosenttia keskustan kannattajista sanoo, että luottamus ei ole horjunut. Ulkoinen uhka tiivistää rivejä", Pehkonen arvioi.

Politiikan tulevaisuuden

kannalta huolestuttavaa voi olla, että nuoret vastaajat eivät näytä piittaavan koko asiasta. Alle 25-vuotiaista vain 17 prosenttia sanoo, että luottamus on ollut koetuksella. Ikä jakaa vastaajia selvästi myös kysyttäessä suhtautumista vaalirahoituksen lähteisiin.

Nuorista peräti 58 prosenttia sanoo, että heille poliitikkojen vaalirahat ovat yhdentekevä asia.

"Jos politiikka ei kiinnosta ja sillä ei ole tartuntapintaa, ei se voi horjuttaa luottamustakaan. Sotku horjuttaa niiden luottamusta, jotka muutenkin äänestävät vaaleissa", Pehkonen sanoo.

Lopuksi kysyttiin, mikä olisi sopiva raja yksittäisen tukijan antamalle tuelle. Noin puolet vastaajista pitää sopivana ylärajana viittätuhatta euroa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.