tiistai 21.5.2013 | Kosti, Konsta  Onnittele e-kortilla
POLITIIKAN UUTISANALYYSI

Vaalirahoitus uusiksi ja sitten puoluerahoitus

19.5.2008 22:35

JAAKKO MARTIKAINEN

Oikeusministeri Tuija Braxilla on harmeja.

Oikeusministeri Tuija Braxilla on harmeja.

Keskustelu vaalirahoitus­ilmoituksista kuumeni hetkessä niin, että lienee hyvä viileästi kerrata vaali­rahoituksen uudistamisen kulkua.

Yksi kysymys on kuulunut, lepsuiliko vihreä oikeusministeri Tuija Brax vaalirahoitus­uudistuksen käynnistämistä.

Vaalirahoituksen uudistaminen ei ole ollut ministeriön toimintasuunnitelmassa, vaan sitä on hoidettu ikään kuin päivän päälle.

"Ei missään välissä ollut mitään viivyttelyä", Brax puolustautui maanantaina. "Tässä on tehty oikeusministeriön nopeusennätys."

Oikeusministerin avustajan Ari Heikkisen näkökulmasta oikeusministeriö alkoi varautua vaalirahoituksen ja puoluerahoituksen uudistamiseen jo hallitusneuvotteluissa ja ennen Braxin toimikautta.

Tiedossa oli, että Euroopan neuvoston korruption vastainen toimielin (Greco) oli tulossa kesällä Suomeen tarkastuskäynnille.

Grecon raportti Suomesta valmistui marraskuun puolivälissä suosituksineen puoluerahoituksen avoimuuden lisäämisestä.

Tammikuun lopulla oikeusministeri puhui Transparency Suomen seminaarissa, että vaalirahoitusta uudistamaan on saatava työryhmä kevään kuluessa.

Työryhmän toimenkuva oli tammikuussa jo paperilla, vain nimet puuttuivat. Työryhmän puheenjohtajan nimi sentään tiedettiin, mutta kokenut selvitysmies Lauri Tarasti voisi aloittaa vasta, kun saisi oikeusministeriön suurhankkeen eli vaalijärjestelmän uudistamisen käsistään.

Vaalijärjestelmän uudistusta suunnitellut puoluesihteereiden työryhmä tarvitsi kuukauden lisäaikaa keskinäisen poliittisen väännön takia.

Huhtikuun 24:ntenä Brax sopi pääministeri Matti Vanhasen kanssa, että he neuvottelevat tämän viikon torstaina vaalirahoitustyöryhmän asettamisesta.

Kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Brax ja Vanhanen olivat sopineet tapaamisesta, tunnusti keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli rikkoneensa tietoisesti vaalirahoituslakia.

Nyt ollaan siinä vaiheessa, että Tarasti ja työryhmä nimitettäneen ensi viikon alussa. Nyt vain pitää varmistaa, mitä he tekevät, ja kuten eräs politiikan tutkija toivoi maanantaina, hätäilemättä.

Vaalirahoituksen valvonnan siirtäminen riippumattomalle toimielimelle – kuten Valtiontalouden tarkastusvirastolle – on Grecon suositusten mukainen ehdotus. Sen kannalle Brax asettui Helsingin Sanomissa maanantaina. Suomessa ei ole riippumatonta vaalikomissioita kuten joissakin muissa maissa.

Oikeusministeriön vaaliyksikön johtaja Arto Jääskeläinen pohti maanantaina, että riippumattoman toimielimen löytämisessä on pulmansa. Jääskeläinen tunnusti samalla, ettei jää kaipaamaan vaalirahoituksen valvontaa yksikköönsä. Sen kolmella virkamiehellä on riittävästi tekemistä vaalien järjestämisessä, vaalijärjestelmän uudistamisessa, tietojärjestelmän kehittämisessä, ja puoluerekisteriäkin täytyy pitää.

Vaalirahoituksen uudistamisessa on muistettava sekin Grecon näkemys, että puolueiden rahoitusta on avattava muutenkin eli puoluelakia on rukattava.

Tarastin työryhmälle tuleekin kaksi tehtävää, joista vaalirahoituksen uudistaminen lienee sittenkin se helpompi. Puolueiden ja niitä lähellä olevien yhdistysten rahoituksen avaaminen on juridisesti ja poliittisesti vaikeampi urakka.

Vaalirahoituksen uudistuksesta voi valmistua ehdotus syksyllä, mutta puoluelain uudistaminen vie Braxin mukaan ainakin "reilun vuoden".

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>