1.6.2008 23:46
Kohu vaalirahoituksesta ja toistuvat julkiset kannanotot näyttäisivät heikentäneen hieman keskustan kenttäväen luottamusta puoluesihteeri Jarmo Korhoseen.
Silti Korhosella näyttää olevan vankka kannatus puoluesihteerivaalissa, joka käydään kahden viikon päästä puoluekokouksessa Joensuussa.
Häntä kiitellään eniten puolueen talouden kuntoon laittamisesta.
Helsingin Sanomat soitti sunnuntaina keskustan jokaisen 21 piirin toiminnanjohtajalle tai puheenjohtajalle.
Suorimmin Korhosta arvosteli Pohjois-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Mikko Ruokola: "Korhonen ei nauti varauksetonta luottamusta. Ei ole harkinnut loppuun asti ulostulojaan, ja ne ovat heikentäneet uskottavuutta. Politiikka on joukkuepeliä", hän perusteli.
Keskustan 21 piiristä vain muutama on ehtinyt käsitellä virallisesti puoluesihteerivaalia sen jälkeen, kun kansanedustaja Kimmo Tiilikainen viime viikolla ilmoittautui Korhosen haastajaksi.
Kahdeksan piiriä kannattaa sunnuntain kyselyn perusteella Korhosen valitsemista uudelleen. Tiilikaista kannatti kaksi piiriä, Tiilikaisen kotipiiri Karjala ja Satakunta.
Yhdentoista piirin edustajat tyytyivät toteamaan, että kannatusta on molemmilla.
Satakunta otti jo lauantaina kantaa Tiilikaisen puolesta. Piiritoimikunnan kahdestakymmenestä jäsenestä 17 antoi suoran tukensa. "Suomalaiset hakevat kansainvälisiin haasteisiin vastauksia, ja tärkeitä teemoja ovat energia, ympäristö ja ruoka. Puoluesihteerillä on keskeinen rooli johtaa keskustan yhteiskunnallisen linjan kirkastumista. Seppo Kääriäinen oli tällainen puoluesihteeri ja Pekka Perttulakin", piirin puheenjohtaja Kim Huovinlahti sanoi.
Moni ennustaa, että äänestyksestä voi tulla tiukempi kuin kaksi vuotta sitten, jolloin Korhosen vastaehdokkaana oli Mikko Alkio.
Muutaman piirin edustaja kuitenkin arvosteli, että Tiilikainen lähti kisaan yllättäen ja liian viime tingassa.
Korhosen osuus vaalirahoituksen hankkimisessa nousi esiin monessa lausunnossa.
Julkisuudessa on epäilty, että Korhonen suositteli Kehittyvien maakuntien Suomelle, keitä ehdokkaita tukea.
"Korhosella ei ole minkäänlaista oikeutta sanoa, kenelle rahaa pitäisi jakaa. Tästä hän joutuu varmasti tilille puoluekokouksessa", sanoi puheenjohtaja Markku Kakriainen Etelä-Savosta.
Joidenkin mielestä Korhonen on painottanut liikaa raha-asioita ja isoja vaalibudjetteja.
"Osto- ja myyntihommat ovat ehkä vähentäneet ohjelmallisen työn osuutta", Vimpari arvioi.
"Enemmän on vaikuttanut se, että Vanhanen ei sano jämäkästi ja lyö nyrkkiä pöytään. Jupistaan, että sitä viedään kuin pässiä narussa", kertoi Keski-Suomen piirin toiminnanjohtaja Matti Kekäläinen.
"Toivottavasti Vanhanen on kaiken kertonut", Ruokola sanoi.
Vanhanen uskoo Korhos-kohinan laantuvan 3.6.2008
Puoluesihteeri Korhonen: Kokous pidettiin, mutta en ollut paikalla 2.6.2008
KMS:n Kosunen: Yhdistys perustettiin keskustan toimistossa 2.6.2008
Korhosen osuudesta kertonut Kosunen pysyy sanojensa takana 2.6.2008
TIETOKULMAMikä on KMS? 1.6.2008
Vanhanen toivoo Kehittyvien maakuntien Suomen selittävän itse yhdistyksen taustat 2.6.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi