Julkaistu: 4.9.2008 lehdessä osastolla Politiikka
Vasemmistoliiton puheenjohtaja
Martti Korhonen on päättänyt asettua ehdolle lokakuun
kuntavaaleissa. Korhonen kertoi keskiviikkona, että hän pyrkii kahdeksan
vuoden tauon jälkeen takaisin kotikaupunkinsa Oulun valtuustoon.
Korhonen perusteli ratkaisuaan muun muassa sillä, että hänellä saattaisi entisenä kuntaministerinä olla jotain annettavaa kunnallispolitiikkaan ja Oulun kehittämiseen.
Korhosen ohella kunnanvaltuutetuiksi pyrkivät kahdeksan eduskuntapuolueen puheenjohtajista kaikki muut paitsi vihreiden Tarja Cronberg. Hän ei kuulu nytkään kotikuntansa Polvijärven valtuustoon.
Keskustan Matti Vanhanen on ehdolla Nurmijärvellä, kokoomuksen Jyrki Katainen Siilinjärvellä, Sdp:n Jutta Urpilainen Kokkolassa, Rkp:n Stefan Wallin Turussa, kristillisdemokraattien Päivi Räsänen Riihimäellä ja perussuomalaisten Timo Soini Espoossa.
Myös Päivi Räsäsen Saara-tytär pyrkii ensimmäisen kerran äitinsä rinnalla valtuutetuksi.
Vasemmistoliitto julkisti keskiviikkona Korhosen ehdokkuuden lisäksi myös vaalijulisteensa ja iskulauseensa.
Sloganinsa puolue perustaa jälleen sydämen sijaintiin ihmiskehossa.
Eduskuntavaaleissa 1991 vasemmistoliitto kyseli, millä puolella sydämesi on. Seuraavan vuoden kuntavaaleissa vastattiin: "Vastaus on vasemmalla." Nyt iskulause kuuluu: "Sydämesi puolella. Vasemmistoliitto."
Varapuheenjohtaja Paavo Arhinmäki selitti ideaa siten, että vasemmistoliitto haluaa ajaa ihmisten sydämellä olevia arjen asioita: helpottaa lääkäriin pääsyä, lisätä hoitajia, tarjota edullisia vuokra-asuntoja ja alentaa joukkoliikenteen lipunhintoja.
Vasemmistoliiton mielestä kaikille alle 18-vuotiaille pitäisi järjestää maksuton sisäänpääsy kuntien liikuntapaikkoihin.
Demarien ajama maksuton päivähoito on Martti Korhosen mielestä "ihan hyvä vaihtoehto", mutta hän epäili, ettei se toteudu ihan ensimmäiseksi.
Vaalikampanjansa vasemmistoliitto käynnistää lauantaina Helsingistä. Puolueen tavoitteena on saada vaaleihin noin viisituhatta ehdokasta eli yli 700 enemmän kuin vuoden 2004 kuntavaaleissa.
Toinen tavoite on napata 11 prosenttia koko maan äänistä. Puoluesihteeri Sirpa Puhakan mukaan se edellyttää parempaa äänestysprosenttia eli innokkaampaa äänestämistä kuin viime kerralla.
Kuntavaaleissa 2004 äänestysprosentti oli 58,6.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kaupunki | Julkaistu 8:59
Ulkomaat | Päivitetty 9:05