keskiviikko 10.2.2010 | Ella, Elina  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Valtio harkitsee Tilastokeskuksen siirtämistä Helsingistä

27.2.2008 22:00

Tilastokeskuksen päärakennus sijaitsee Kalasataman metroaseman kupeessa Sörnäisissä.

Tilastokeskuksen päärakennus sijaitsee Kalasataman metroaseman kupeessa Sörnäisissä.

Valtiovarainministeriö harkitsee Tilastokeskuksen toimintojen siirtämistä Helsingistä muualle maahan. Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk) käynnistää ensi viikolla selvityksen mahdollisuuksista alueellistaa Tilastokeskus.

Kiviniemi asettanee tehtävään kaksi selvityshenkilöä.

"Annan selvitysmiehille mahdollisuuden katsoa erilaisia vaihtoehtoja. Lähtökohtana on toimintojen alueellistaminen, ei koko Tilastokeskuksen siirtäminen."

Ministerin mukaan nyt on hyvä hetki katsoa, löytyykö Tilastokeskuksesta yhdellä kertaa isompi joukko väkeä alueellistettavaksi, kun Tilastokeskuksessakin on käynnistymässä eläkkeellelähtemisaalto.

"Se on tosiasia, että tällainen asia on esillä", Tilastokeskuksen ylijohtaja Jarmo Hyrkkö toteaa.

Asiasta on käyty keskusteluja ministeriön ja Tilastokeskuksen johdon välillä.

"Valtiovarainministeriön kanssa on aiemmin keskusteltu siitä, että selvitettäisiin mahdollisuuksia tehostaa valtion tilastotointa. Nyt on ilmennyt ministeriön taholta tarvetta selvittää myös alueellistamisen mahdollisuuksia", Hyrkkö sanoo.

Tilastokeskuksessa koetaan ministeriön toiminta sanelupolitiikaksi, eikä Hyrkkökään haluaisi puhua koko asiasta.

"En halua antaa siitä lausuntoa, se on ministeriön valmistelussa."

Tilastokeskuksella on pääkonttorissa Helsingin Sörnäisissä 850 ihmistä töissä. Lisäksi sillä on tilastohaastattelijoita parisataa ympäri Suomea.

Aluepalvelutoimistoja on Turussa, Tampereella, Oulussa ja Seinäjoella, mutta ne eivät välttämättä ole paikkoja, joihin toimintoja sijoitettaisiin. Kiviniemi antaa selvitysmiehille vapaat kädet tehdä esityksiä.

Tilastokeskuksen toimintoja on yritetty alueellistaa aikaisemminkin, mutta huonolla menestyksellä. Sisäministeriö yritti jokunen vuosi sitten rakentaa Tilastokeskukselle markkinaehtoisia aluetoimistoja alueilla jo toimivien tilastohaastattelijoiden tueksi.

Kun siitä ei tullut mitään, yritettiin alueellistaa Tilastokeskuksen arkisto Hämeenlinnan maakunta-arkistoon. Sekin idea kuoli kun selvisi, että arkistojen siirtäminen ei siirtäisi yhtään työpaikkaa.

Arkistonsa Tilastokeskus siirsi Helsingin Kansallisarkistoon.

Valtiovarainministeriö suunnittelee myös ministeriönsä tietotekniikan keskittämistä Hämeenlinnaan, neljän ministeriön yhteiseen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskukseen.

Tietotekniikan alueellistamisen osalta selvityksiä ollaan tekemässä, kertoo finanssineuvos Heikki Joustie valtiovarainministeriöstä. IT-palvelukeskus on hallituksen alueellistamislistalla uusi kohde.

Uusia kohteita hallitus kaipaa lisää muiltakin ministeriöiltä, sillä alueellistamistoimissa ollaan hallitusohjelmasta jäljessä. "Tämänhetkinen tilanne ei näytä erityisen hyvältä, on syytä kannustaa ministeriöitä tuloksiin", ministeri Kiviniemi sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.