Julkaistu: 5.1.2008 lehdessä osastolla Politiikka
"Monilla meillä on mielikuvia harmaista virastoista, hiljaisista
käytävistä ja ikkunattomista työhuoneista", sanoo ruskeaan
ylösnapitettuun pikkutakkiin pukeutunut mies Tornin Ateljee Barin
terassilla. Takana erottuvat Tuomiokirkko ja Eteläsatama.
Mies esiintyy valtiovarainministeriön tuottamalla videolla, jossa esitellään valtiota työnantajana.
Todistaakseen mielikuvat vääriksi, kaveri esittelee Riikan, Irinan, Mikon ja Antin. He ovat valtiolla töissä.
"Heidän arkipäiväänsä ovat mielenkiintoinen työ, mukava työyhteisö, verkottuminen, koulutus ja kehittyminen. Kuulostaa hyvältä", ruskeatakkinen sanoo.
Video on valtion työmarkkinalaitoksen valtiolle.fi -sivustolla, joka avattiin viime keväänä. Sivusto ohjaa valtion heli-työnhakupalveluun.
Vielä hakupalvelussa eivät ole kaikki valtion avoimet työpaikat, mutta siihen pyritään, kertoo työmarkkina-asiantuntija Marjaana Laine valtiovarainministeriöstä. Sähköinen rekrytointi kattaa koko valtionhallinnon tänä vuonna.
"Virastot tulevat siihen parhaillaan täysillä mukaan."
Samalla valtiolle.fi on valtion 150 työnantajayksikön yhteinen tietopaketti valtiosta työnantajana. Laineen mukaan keskitetyn sivuston tarve lähti siitä kun kaikilla virastoilla on erilaiset nettisivustot sadassa eri paikassa ja kussakin eri määriä informaatiota.
"Mitäs nuoret voisivat tietää suurimmasta osasta valtion taloista kun niitä on niin hirveästi. Haluttiin tehdä yksi paikka josta löytää tiedon mahdollisimman helposti."
Taustalla on myös huoli tulevasta, eli siitä riittääkö valtion leipiin väkeä uhkaavan työvoimapulan aikana. Joka hetki valtiolla on satakunta työpaikkaa avoinna.
Valtion palveluksessa on runsaat 123000 ihmistä. Valtiolle.fi -sivujen mukaan virkamiehen prototyyppiä ei enää ole.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi