lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Valtio-omisteisten yhtiöiden vaalituet ulkomaille aiotaan selvittää

14.8.2009 7:42

Kimmo Mäntylä ja Vesa Moilanen / Lehtikuva

Kari Häkämies ja Jouko Karvinen

Kari Häkämies ja Jouko Karvinen

Valtio-omisteisten yhtiöiden ulkomaille maksamat vaalituet aiotaan selvittää, sanoo valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies Ylen uutisille. Häkämies perustelee selvityksen tarpeellisuutta metsäyhtiö Stora Enson Brasiliaan maksamien tukien nostattamalla keskustelulla.

Yhtiön Brasiliaan maksamat tuet nosti esille Helsingin yliopiston professori Teivo Teivainen torstain Ylen Päivän kasvo -ohjelmassa. "Suomessahan ei tähän asti ole keskusteltu oikeastaan lainkaan siitä, missä määrin Suomen rajojen ulkopuolelle suuntautuvaa vaalirahoitusta tai sieltä tulevaa vaalirahoitusta pitäisi rajoittaa", Teivainen sanoi ohjelmassa.

Stora Enso myöntää maksaneensa tukia Brasiliaan runsaat 350 000 euroa. Yhtiön mukaan nykyjohdon aikana tukia ei ole kuitenkaan maksettu.

"Stora Enso on entisen johdon alaisuudessa vuonna 2006 kertaalleen tukenut vaalikampanjoita Brasiliassa. Uusi toimitusjohtaja Jouko Karvinen teki linjauksen, että tukia ei jaeta, ja niitä ei ole vuoden 2006 jälkeen jaettu, viestintäjohtaja Lauri Peltola kertoi Ylen uutisille.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.