31.7.2009 14:26
Valtiovarainministeriö on julkistanut ensi vuoden talousarvioesityksensä. Budjetin loppusumma on 49,9 miljardia euroa. Uutta velkaa otetaan ensi vuonna noin 13 miljardia euroa.
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) torstaina esittelemä työttömyyspaketti ei sisälly budjettiesitykseen, vaan ministeriöitä on pyydetty valmistelemaan omaa hallinnonalaansa koskevat talousarvioehdotukset, jotka käsitellään elokuun budjettiriihessä. Nämä lisäisivät budjettimenoja ensi vuonna noin 80 miljoonalla eurolla.
Sosiaali- ja terveysministeriö esittää hallinnonalalleen 11,3 miljardin euron määrärahaa, joka on 1,8 miljardia euroa tämän vuoden budjettia suurempi.
Työnantajan kansaneläkemaksun poistaminen vuoden 2010 alussa lisää valtion menoja kansaneläke-etuuksien rahoitukseen noin 1,1 miljardilla eurolla.
Isyysvapaata ehdotetaan pidennettäväksi kahdella viikolla ja osittaisen hoitorahan tasoa esitetään nostettavaksi 90 euroon vuoden 2010 alusta alkaen. Samalla oikeus osittaiseen hoitorahaan laajennetaan koskemaan myös yrittäjiä.
Jo aiemmin on kerrottu, että kansaneläkettä ja muita kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia, kuten työttömyysturvan peruspäivärahaa, työmarkkinatukea ja elatustukea, ei kuluttajahintojen mahdollisen laskun perusteella alenneta. Tämä lisää valtion menoja 24,1 miljoonalla eurolla.
Savukkeiden ja muiden tupakkatuotteiden veroa korotetaan noin nousee prosenttia vuoden 2010 alusta. Irtotupakan veroa korotetaan kuitenkin 15 prosenttia.
VM: Suomen talous nousuun muita euromaita myöhemmin 31.7.2009
Taantuma auttaa kehitysaputavoitteen saavuttamista 31.7.2009
Ahtisaaren Nobelista 70 000 euron lisämenot budjettiin 31.7.2009
Liikenneministeriö: Budjettirahaa Pohjanmaan rataan, työsuhdematkalippuun ja E18-tiehen 31.7.2009
Sailas: Päiväkotien ryhmäkoot pieni asia ilmastonmuutokseen verrattuna 31.7.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi