sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Vanhanen: Elvytyksen lopettaminen suunnitteille

16.9.2009 11:39

Vesa Moilanen / LEhtikuva

Pääministeri Matti Vanhanen puhui eduskunnan täysistunnossa,talousarvioesityksen lähetekeskustelussa.

Pääministeri Matti Vanhanen puhui eduskunnan täysistunnossa,talousarvioesityksen lähetekeskustelussa.

Taloustaantuma on kääntymässä uudeksi kasvuksi ja Suomessakin "moni ekonomisti" näkee valon sarastavan. "Niin minäkin", sanoi pääministeri Matti Vanhanen (kesk) alustaessaan keskiviikkoaamuna valtion ensi vuoden talousarvion lähetekeskustelun toisen päivän eduskunnassa.

"Kuitenkin on syytä tiedostaa, että joudumme pitkään kuulemaan ikäviä uutisia työllisyyteen ja yritykseen liittyen. Tämä on armotonta talouden realismia", Vanhanen lisäsi.

Euroopan unionissa keskustellaan siitä, pitääkö elvytystä jatkaa vai pitääkö aloittaa elvytystoimien purkaminen, Vanhanen kuvasi. Hän päätteli, että elvytystä on jatkettava mutta samaan aikaan on kehitettävä strategioita, joilla siitä irtaannutaan.

Vasemmisto-oppositio ihmetteli näitä puheita. Annika Lapintie (vas) totesi tällaisia poistumisstrategioita käytettävän, kun kriisi on ohi ja "sotilaat voidaan vetää pois". Tarkoittaako tämä, että hallitus vetää elvytystoimensa pois ja jättää työttömät oman onnensa nojaan, hän kyseli.

Vanhanen vastasi, että ehkä vuoden päästä pidettävässä budjettiriihessä hallitus voi tehdä elvytyksen lopetuspäätöksiä, mutta että niiden valmisteluun tarvitaan vuosi.

Vanhanen tarttui sosiaalidemokraattien kantaan, että yleistä arvonlisäveroa ei pitäisi korottaa. Hän ihmetteli, mistä tarvittavat verotulot otetaan, ellei sitten työn verotuksesta, koska Sdp:n ehdottamat pakkaus- ja jäteverot sekä käännetty arvonlisävero eivät ratkaise valtion miljardiluokan rahantarvetta.

Jutta Urpilainen (sd) selvitti, että alv-korotuksen ajoittaminen ensi kesään voi olla virhe ja osua väärään suhdannetilanteeseen.

Hallituksella ei ole sitä etuoikeutta, että se voisi jättää tällaisen asian ilmaan, Vanhanen vastasi. Jokin ajankohta alv-korotukselle on valittava, sitä ei voi päättää kuukautta etukäteen, ja hallitus on päätellyt, että talous kääntyy ensi vuonna maltilliseen nousuun, hän sanoi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.