perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla

Vanhanen: Itämeri on kuolemassa

19.5.2009 21:05

Vartiolentolaivue / Lehtikuva

Sinileväkukintaa itäisellä Suomenlahdella Kotkan majakan luona.

Sinileväkukintaa itäisellä Suomenlahdella Kotkan majakan luona.

Saastuminen on tappamassa Itämeren, ja rantavaltioiden täytyy järjestää pikainen pelastusoperaatio, totesi pääministeri Matti Vanhanen tiistaina. "Meren tila on hälyttävä", Vanhanen kertoi Helsingissä koolla olleelle Euroopan neuvoston parlamentaariselle yleiskokoukselle.

Vanhasen mukaan Itämeren kohtalona on hidas kuolema, ellei ryhdytä nopeisiin toimenpiteisiin.

Vanhanen kertoi, että Suomi isännöi helmikuussa 2010 Itämeren maiden kokousta, jossa yritetään löytää keinoja meren puhdistamiseen ja alueen talouden elvyttämiseen. "Meidän täytyy tehdä päätöksiä kotien, teollisuuden ja maatalouden päästöjen leikkaamiseksi minimiin", hän kertoi osanottajille.

Itämeren ympärysvaltioita ovat Suomen ohella Venäjä, Saksa, Puola, Ruotsi, Tanska, Liettua, Latvia ja Viro.

Tiistaina Helsingissä esiteltiin toisessa Baltic Sea Action Summit 2010 (BSAS)-yhteishanke, jonka on tarkoitus saada Itämeren alueen maiden hallitukset, yksityiset yritykset ja kansalaisjärjestöt tekemään konkreettisia suojelutoimia.

Tuloksia tarkastellaan ensi vuoden alun kokouksessa, jossa paikalla ovat muun muassa kaikkien Itämeren maiden päämiehet.

Hankkeen taustalla olevan säätiön hallituksessa puhetta johtaa Cargotec Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin.

"Jos me onnistumme tässä hankkeessa, säästämme paitsi julkisia varoja, voimme myös näyttää mallia muulle maailmalle toiminnasta yhteisen ympäristömme hyväksi", Herlin sanoi esittelytilaisuudessa Säätytalossa tiistaina.

Keskeistä Itämeren tilan kohentamisessa on maatalouden aiheuttaman ravinnekuormituksen vähentäminen. Herlin kertoi esimerkkinä hyvästä hankkeesta Venäjällä olevan projektin, jossa karjanlanta koetetaan muuttaa jätteestä energiaksi ja lannoitteeksi.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen lupasivat Suomen valtiojohdon puolesta pitävänsä Itämeren asiaa edelleen esillä kaikissa vähänkään merkittävimmissä tapaamisissaan.

Itämerta käsitellään alkukesästä monilla foorumeilla. Tulossa on EU:n sisäinen Itämeri-strategia ja Suomessa hallitus antaa Itämeri-selonteon. Siinä hallitus esittää toimet, joilla Suomen maatalouden ravinnekuormitusta vähennetään.

"Avainvälineenä on maatalouden ympäristötuen entistä parempi kohdentaminen. Tukea suunnataan maatieteellisesti ja tilatasolla kaikkein kuormittavimmille alueille", Vanhanen sanoi.


Tietoa hankkeesta osoitteessa www.bsag.fi

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.