sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Vanhanen: Suomi ei lähde jokaisen ongelmatalouden pelastajaksi

11.2.2010 13:20

Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Pääministeri Matti Vanhanen kannattaa yksittäisten maiden vapaaehtoista tukea talousongelmiin ajautuneiden maiden auttamisessa.

Pääministeri Matti Vanhanen kannattaa yksittäisten maiden vapaaehtoista tukea talousongelmiin ajautuneiden maiden auttamisessa.

BRYSSEL. Pääministeri Matti Vanhanen ei kannata ajatusta, että EU- tai euromaat lähtevät pelastamaan Kreikkaa tai muita talousongelmiin ajautuneita maita yhtenä rintamana.

Vanhasen mukaan parempi lähestymistapa on yksittäisten maiden vapaaehtoisuuteen perustuva tuki.

"Näin voi kertoa eurolleen vastuut", Vanhanen sanoi Brysselissä torstaina ennen ylimääräisen EU-huippukokouksen alkua.

Jos EU tai euroryhmä lähtisi tukijaksi, ottaisivat kaikki EU- tai euromaat vastuun yksittäisen ongelmamaan taloudesta.

Kreikan tilanne ei ole torstaisen huippukokouksen virallisella asialistalla, mutta käytännössä se on EU-maiden johtajien tärkein keskustelunaihe.

Vanhanen ei suostunut kertomaan torstaiaamuna, minkälaista yhteistä lähestymistapaa EU-johtajat hakevat Kreikan ongelmiin. Spekulaatioiden mukaan kyseeseen voi tulla esimerkiksi joidenkin jäsenmaiden lupaamat lainatakuut, suora apu tai markkinoita rauhoitteleva julkilausuma.

"Kreikan suhteen on suuret odotukset", Vanhanen sanoi markkinoihin viitaten.

Vanhanen ei halunnut kertoa, onko Suomi valmis tukemaan Kreikkaa ja jos on, millä tavoin. Hänestä euromaa Kreikan pitää saada itse oma taloutensa hallintaan.

Suomi on jo aiemmin lainannut rahaa euron ulkopuolella olevalle EU-maa Latvialle.

"(Tämä) ei ole valtakirja, että jokainen jonossa oleva saa", Vanhanen sanoi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.