perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Vanhanen: Suomi tulee tarvitsemaan työperäistä maahanmuuttoa

18.3.2009 4:35

Kalle Koponen / HS

Pääministeri Matti Vanhanen istui kuningas Kaarle Kustaan ja pääministeri Fredrik Reinfeldtin seurassa Suomen ja Ruotsin tulevaisuuskonferensissa Tukholman kaupungintalolla tiistaina.

Pääministeri Matti Vanhanen istui kuningas Kaarle Kustaan ja pääministeri Fredrik Reinfeldtin seurassa Suomen ja Ruotsin tulevaisuuskonferensissa Tukholman kaupungintalolla tiistaina.

tukholma. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) uskoo, että suomalaisten koventuneet asenteet maahanmuuttoa kohtaan johtuvat nykyisestä talouden taantumasta.

Viime tiistaina julkistetun HS-Gallupin mukaan maahanmuuton lisäämistä vastustaa nyt jopa kymmenen prosenttiyksikköä suurempi osuus suomalaisista kuin puolitoista vuotta sitten.

"Olettaisin, että se todennäköisesti liittyy tähän irtisanomisten ja lomautusten vaiheeseen. Se on tällainen tunnereaktio", Vanhanen sanoi Tukholmassa tiistaina. Vanhanen osallistui Tukholmassa Suomen ja Ruotsin tulevaisuusseminaariin.

Vanhanen halusi kuitenkin korostaa, että Suomi tarvitsee maahanmuuttajia.

"On hyvin tärkeätä, että kaikki vastuuta kantavat sanovat avoimesti, että me tulemme tarvitsemaan työperäistä maahanmuuttoa tulevaisuudessa. Oma työvoimamme tulee loppumaan."

Vanhasen mukaan asiaa on pakko katsoa yli väliaikaisten kriisien.

"2010- ja 2020-luvulla Suomi ei selviä ilman työperäistä maahanmuuttoa ja ilman työurien merkittävää pidentämistä", Vanhanen sanoi.

"Työperäinen maahanmuutto perustuu siihen, että ihmiset tulevat jos heille on työpaikka olemassa. Valtaosa maahanmuutostamme on työperäistä, ja juuri siihen pitää keskittyä."

Sen sijaan turvapaikkapolitiikassa täytyy toimia kansainvälisten sopimusten mukaan.

"Turvapaikanhakijoiden anomukset käsitellään. Jos on aihetta, heidät otetaan Suomeen ja jos ei ole, heidät käännytetään."

Vanhasen mielestä maahanmuuttajia tullaan tarvitsemaan kaikenlaisiin ammatteihin "korkeista tutkijoista ja lääkärin tehtävistä suorittaviin tehtäviin saakka".

"Sen pitää perustua työmarkkinoiden todellisiin tarpeisiin. Tällä hetkellä, kun ihmisiä lomautetaan, ei meille tule työperäistä maahanmuuttoa, koska töitä ei ole."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.