torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Vanhanen piti valehtelusyytöksiä sopimattomina

17.6.2009 5:00 | Päivitetty: 17.6.2009 19:50

Erik Luntang / reuters

Pääministeri Matti Vanhanen lensi vaalirahakohun keskeltä EU-huippukokoukseen Brysseliin.

Pääministeri Matti Vanhanen lensi vaalirahakohun keskeltä EU-huippukokoukseen Brysseliin.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) kiisti keskiviikkona väitteet siitä, että hän olisi vuosi sitten valehdellut eduskunnan edessä kyselytunnilla.

Valehtelu oli päivän ykkösteema aina pääministerin huippukokousinfoa myöten.

”En sitä siedä”, pääministeri kommentoi kansanedustajien esittämiä valehtelusyytöksiä tiedotustilaisuudessaan. Hän teki selväksi, että syytökset ovat ”täysin sopimattomia”.

Vanhanen kuvasi käytyä keskustelu hänen kannaltaan ”poliittiseksi”.

Vanhanen ei antanut pikakeskustelussa mitään suoraa suullista selvitystä tapahtumista. Hän tyytyi kolmeen minuutin vastauspuheenvuoroon viiteen hänelle esitettyyn kysymykseen.

Valehteluväitteen hän kiisti sillä perusteella, että vastasi vain Jukka Gustafssonin (sd) esittämään kysymykseen mahdollisesta toimimisesta vaalirahaa kylväneessä yhdistyksessä Kehittyvien maakuntien Suomi, mutta ei vastannut mitään Nova Groupista.

Hän myönsi ainoastaan sen, että muisti väärin neuvottelupaikan. ”Puolitoista vuotta myöhemmin en valitettavasti paikkaa muistanut. Välissä oli varmaan 2 000 muuta palaveria.”

Oppositio ei saanut vastausta esimerkiksi Annika Lapintien (vas) kysymykseen: ”Katsotteko te, herra pääministeri, että teillä on edelleen tämän eduskunnan luottamus?”. Lapintie koki tarvetta myös kuvailuun. ”Teidän kiemurteluanne on suorastaan vaikea katsoa.”

Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen oli tyytymätön Vanhasen vastauksiin. Hän piti niitä väistelynä ja saivarteluna.

Urpilainen kyseenalaisti pääministerin harkintakyvyn, kun hän on neuvotellut vaalituesta talousrikoksista tuomittujen kanssa. Urpilainen kertoi, että Sdp vaatii erityistilintarkastuksen tekemistä keskustaa rahoittaneessa Nova Groupissa. Hän toivoi, että hallitus olisi aktiivinen sellaisen järjestämiseksi.

Kansanedustaja Gustafsson perusteli vaatimusta erityistilintarkastuksesta sillä, että konkurssissa nyt oleva Nova Group tuki keskustan vaalityötä poikkeuksellisen suurella summalla.

Jotkut oppositiossa ehtivät jo vaatimaan pääministerin eroa. EU-edustaja Liisa Jaakonsaari (sd) totesi Ilta-Sanomissa, että monissa länsimaissa huippupoliitikko tekisi jo johtopäätökset. Myös kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd) toivoo Vanhasen eroavan.

Toisen päähallituspuolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen (kok) kertoi Helsingin Sanomille, ettei Vanhasen kertomusten muuttuminen kesken matkan ole nakertanut luottamusta hallituksessa.

"Se on asia, joka ei oikeastaan minulle edes kuulu. Luottamus on entisellään."

Keskustan vaalirahoituksen hoito on nostattanut runsaasti arvostelua myös puolueen omassa eduskuntaryhmässä. Kritiikin kärki kohdistuu puoluesihteeri Jarmo Korhoseen.

Kansanedustaja Juha Rehulan (kesk) mukaan "Korhosella on nyt aivan viimeinen hetki kertoa julkisuuteen kaikki puolueen vaalirahoitukseen liittyvät yksityiskohdat".

Kansanedustaja Mika Lintilä (kesk) puolestaan kysyi tiistaina, onko "Korhonen enää uskottava toimija puolueen rahoituksesta vastaavana henkilönä".

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja ja pitkän linjan keskustalainen Juha Korkeaoja piti syntynyttä jupakkaa oleellisena keskustan sisäisen demokratian ja politiikan yleisen uskottavuuden kannalta: "Puolueella on nyt paljon avoimia kysymyksiä."

Maatalousvaliokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk) totesi tiistaina Helsingin Sanomille, että Korhosen pitäisi "vetää omat johtopäätöksensä heti".

Suomeksi se tarkoittaa eroilmoitusta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.