27.9.2009 15:17 | Päivitetty: 27.9.2009 15:30
Pääministeri Matti Vanhanen on toimittajien tentattavana Kesärannan terassilla.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) kieltäytyy kantamasta yksin vastuuta vuosikymmenien aikana muotoutuneista vaalirahakäytännöistä, joiden mukaan ammattiyhdistysliike on perinteisesti rahoittanut vasemmistoa, elinkeinoelämä oikeistoa ja keskustaa.
"Lehdistön mielestä oikea sanktio [vaalirahoituksen epäselvyyksistä] olisi iso poliittinen ruumis, joka kantaisi muidenkin puolueiden vastuun", Vanhanen sanoi sunnuntaina Ylen Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla.
Oman ja hallituksensa luottamuksen Vanhanen jättää eduskunnan arvioitavaksi. Luottamus mitataan keskiviikkona.
Hallitus antaa silloin eduskunnalle tiedonannon vaalirahoituksesta, ja eduskunta äänestää siitä.
Vanhanen otti haastattelutunnilla kantaa myös tekeillä olevan uuden vaalirahoituslain sisältöön. Hän olisi valmis kieltämään vaalirahoituksen kunnilta ja valtionyhtiöiltä. Sen sijaan ay-liikkeeltä ja yrityksiltä rahoitusoikeuden kieltäminen olisi Vanhasen mukaan selvästi ongelmallisempaa.
Vanhanen kannatti ilmoitusvelvollisuuden rajaksi tuhatta euroa sekä yksittäisen tukijan maksaman tuen ylärajaksi 15 000 euroa.
Ilmoitusrajan ja tuen ylärajan saavuttamisen pitäisi näkyä reaaliaikaisessa, julkisessa verkkorekisterissä.
Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä ja ylärajan ylittämisestä pitäisi Vanhasen mukaan rangaista, mutta hänellä ei ollut ajatusta siitä, mikä rangaistus voisi olla.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi