sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Vanhanen ehdottaa 650 euron takuueläkettä

14.6.2008 11:52

Laura Oja / HS

Matti Vanhanen ehdotti takuueläkettä linjapuheessaan keskustan puoluekokouksessa.

Matti Vanhanen ehdotti takuueläkettä linjapuheessaan keskustan puoluekokouksessa.

Pääministeri Matti Vanhanen ehdottaa Suomeen takuueläkettä vuoteen 2013 mennessä. Takuueläke tarkoittaa, että jokaisen eläkeläisen tulee saada eläkettä vähintään 650 euroa kuukaudessa.

Vanhanen esitti ehdotuksensa linjapuheessaan keskustan puoluekokouksessa Joensuussa.

Yksin asuvalle kansaneläkettä saavalle tämä tarkoittaisi noin sadan euron lisäystä toimeentuloon.

Toteuttaminen maksaisi arviolta 110 miljoonaa euroa vuodessa.

Helpotusta toimeentuloonsa saisi noin 110 000 ihmistä.

Takuueläkkeen lisäksi Vanhanen nosti keskustan tärkeäksi tavoitteeksi "yhtenäisemmän ja kannustavamman" sosiaaliturvan. Se ei Vanhasen mukaan ole "jakojäännösten jakamista niin kuin oikeistolla" eikä myöskään "niin ansiosidonnaista kuin vasemmistolla".

Vanhasen poliittisessa katsauksessa toistui moneen kertaan "suuri työteliäs enemmistö", joka rahoittaa hyvinvointiyhteiskunnan.

Samalla hän lupasi, että puolue vaalii myös perustajansa Santeri Alkion ihannetta köyhän asian puolustamisesta.

Nurmijärveläisen idyllin puolustajana tunnettu Vanhanen ei hyväksynyt sitä, että ilmastonmuutoksen hillitseminen olisi peruste ajaa asutuksen keskittämistä kaupunkeihin. Omakotitalot voidaan hänen mukaansa tehdä lähes kokonaan uusiutuvalla energialla toimiviksi eikä liikennekään aiheuta ylimääräistä rasitetta, kun biopolttoaineiden käyttö lisääntyy.

Joukkoliikenteen edistämiseksi Vanhanen haluaisi kehittää työsuhdelippua. Hän piti myös mahdollisena, että tulevaisuudessa henkilöautoilta kerättäisiin satelliittipaikannuksella käyttömaksuja siellä, joilla on toimiva joukkoliikenne.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.