torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Vanhanen haluaisi julkistaa vaaleissa ennakkoäänestyksen tulokset päivittäin

23.9.2008 13:17

 Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen ehdottaa, että vaaleissa ryhdyttäisiin julkistamaan tulostilanne jo kunkin ennakkoäänestyspäivän päätteeksi, ja varsinaisena vaalipäivänä tilanne päivitettäisiin reaaliajassa äänestyksen kestäessä. Näin voitaisiin Vanhasen mielestä toimia, jos Suomessa siirrytään sähköiseen äänestykseen.

Tulostilanteen julkistaminen äänestyksen kestäessä lisäisi kiinnostusta vaaleihin ja aktivoisi äänestäjiä, Vanhanen perustelee ideaansa.

"Kun ihmiset näkisivät äänten vaikutuksen päivittäin, äänestysinto nousisi ja myös kampanjointiin tulisi uutta puhtia", Suomenmaa-lehti referoi Vanhasen perusteita. Hän esitti ideansa lehden mukaan viime perjantaina lukiolaistapaamisessa Helsingissä, ja on ottanut asian epävirallisesti puheeksi myös hallituksen sisällä.

Tulosten reaaliaikaista julkistamista voisi Vanhasen mukaan kokeilla siinä tapauksessa, että sähköinen äänestys tapahtuu äänestyspaikoilla eikä netissä. Kysymykseen eivät kuitenkaan tule vielä ensi kuun kuntavaalit, joissa sähköistä äänestystä kokeillaan kolmessa kunnassa. Vanhasen arvion mukaan sähköinen äänestys voisi tulla käyttöön vasta vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

Eduskuntavaaleissa äänimäärien kehityksen voisi kertoa päivittäin ehdokkaan tarkkuudella, Vanhanen kaavailee. Kuntavaaleissa näin ei voisi tehdä, sillä se rikkoisi helposti vaalisalaisuuden.

Suomenmaan mukaan Vanhasen ideaa ei ole ainakaan hallituksessa tyrmätty.

Vuonna 1994 ensimmäisissä suorissa presidentinvaaleissa väliaikatietojen kertominen kesken ennakkoäänestyksen aiheutti ankaraa kritiikkiä.

Tuolloin jotkin viestimet, muun muassa Helsingin Sanomat, tekivät ennakkoäänestyksen alettua ovensuukyselyjä äänestyspaikoilla ja julkistivat niiden perusteella väliaikatietoja presidenttiehdokkaiden keskinäisestä tilanteesta. Tämä herätti runsaasti arvostelua, ja ovensuukyselyjen tekemisestä luovuttiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.