sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Vanhanen keskustan tappiosta: Sisu vain on kasvanut

30.10.2008 9:18 | Päivitetty: 30.10.2008 9:49

”Raskas muistutus”, mutta ”sisu vain kasvaa”, luonnehti keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen kuntavaalitulosta torstaina. Vanhasen mukaan tulos oli yksiselitteisesti tappio. Hän kuitenkin muistutti, että suuri oppositiopuolue Sdp kärsi vielä suuremman tappion kuin päähallituspuolue keskusta.

”Jos Sdp tarjosi lääkkeeksi valtion rahaa, kokoomus tarjosi kampanjassa hyvin vahvaa mielikuvaa ja oli siinä johdonmukainen ja viestinnältään yhtenäinen. Meidän on kysyttävä, pystyimmekö samaan”, Vanhanen kysyi puoluehallituksen kokouksen aluksi pitämässään poliittisessa katsauksessa Helsingissä.

Vanhanen näki vastuunkantamisen päätekijäksi huonoon vaalitulokseen. Hän viittasi Taloustutkimuksen tutkimuksen äänestyspäätöksiin vaikuttaneista tekijöistä. Sen mukaan pääsyyt olivat maailmantalous, kuntatalous, terveys ja työllisyys.

”Listalla ja vaalituloksella kolmen suurimman puolueen tulokseen ei ole mitään loogista yhteyttä, ellei yhteys ole se, että päähallituspuolue sai niskaansa koko hallitusrintaman puolesta vastuunkannon. Sekin on mahdollista, ehkä jopa todennäköistä, mutta se on suurimman puolueen luontaisetu.”

Keskusta menetti vahvoilla kannatusalueillaan kannatusta sekä kokoomukselle että perussuomalaisille. Vanhanen huomautti, että perussuomalaisten kannatuksesta merkittävä osa tuli kaupungeista. Perussuomalaisten 137 000 äänen potista 96 000 tuli kaupunkimaisista kunnista.

”Tämän nostan esille siksi, että olemme 1980-luvun alusta alkaen kyenneet nostamaan kannatustamme kaupungeissa, joissa äänestäjien määrä kasvaa. Nyt menetimme kaupunkikannatustamme, jonka avulla olemme nousseet suurimmaksi puolueeksi viime eduskuntavaaleissa”, Vanhanen muistutti.

Perussuomalaisten kannatuksen nousuun hän pitää uskottavimpana selityksenä äänestäjien halun näpäyttää vallanpitäjiä. Vanhasen mukaan keskusta ei aio perussuomalaisten menetyksestä huolimatta muuttaa esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaansa.

”Ihonväristä tai kansallisuudesta ei tehdä politiikan välinettä. Ihmisarvo on yksiselitteisesti jakamaton. Perussuomalaisten puheenjohtaja [Timo] Soini on tehnyt selväksi, että hän on suhteessa ulkomaalaisiin muiden puolueiden kanssa samalla linjalla, ja tähän haluan uskoa.”

Vanhasen mukaan keskustan on pohdittava myös sitä, kuinka hallituskumppanit kokoomus ja vihreät menestyvät samalla hallituspolitiikalla, jolla keskustan häviää.

”Olisiko syy jossain muussa kuin hallituspolitiikassa, kuten mielikuvissa. Jos kyse on mielikuvista, mistä ne ovat syntyneet”, Vanhanen kysyi.

”Ongelma on ollut siinä, että samalla kun puolueen johto uudistaa maata rakentaen hyvää huomista, osa porukasta kulkee perässä nenää nyrpistellen ajatellen, että poimitaan kokonaisuudesta vain rusinoita omiin tarpeisiin. Tässä on kyse asenteesta ja siitä johdetaanko koko maata menestykseen vai huomioimmeko vain omia vahvoja sektoreitamme tai alueitamme.”

Vanhasen mukaan puolue tarvitsee nyt vakavan ja yksinkertaisen strategian.

”Viime eduskuntavaalien hyvä tulos, pääministerivaalin luonne ja onnistunut vaalikampanja peittivät alleen sen, että strategia olisi pitänyt päivittää jo aikaisemmin. Nyt kuntavaalitulos on viimeinen varoitus tehdä se ja toimia sen mukaan”, hän sanoi.

Hän haluaa, että uusi strategia valmistuu keväällä pidettävään puoluevaltuuskunnan kokoukseen mennessä. Se valmistellaan hänen ohjauksessaan.

Puolueen vaalipäällikkö Jarmo Korhonen antoi oman selvityksensä suljettujen ovien takana puoluehallituksen kokouksen yhteydessä. Keskusta pitää tiedotustilaisuuden aiheesta alkuiltapäivällä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.