perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Vanhanen lupaa hallituksen pitävän kiinni sosiaalituposta

27.2.2009 18:34 | Päivitetty: 27.2.2009 20:35

Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

Pääministeri Matti Vanhanen.

Pääministeri Matti Vanhanen.

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan hallitus aikoo eläkekiistan keskelläkin viedä eteenpäin niin sanotun sosiaalitupon elementtejä.

Vanhanen esitti vakuuttelunsa perjantai-iltana palattuaan Reykjavikistä.

Työmarkkinajärjestöt sopivat kuukausi sitten sosiaalitupo-nimen saaneessa paperissa muun muassa työeläkemaksuista, työttömyysturvasta ja työeläkkeiden rahoituksesta.

Ay-liikkeen ja hallituksen välille syntyi kunnon juopa sen jälkeen, kun hallitus ilmoitti alkuviikosta suunnitelmista nostaa eläkeikää. Järjestöjen mielestä myös niiden olisi pitänyt olla mukana valmistelemassa asiaa.

Vanhanen huomautti, että nuorten on mentävä nykyistä aikaisemmin töihin ja kuusikymppisten on pysyttävä töissä pidempään, jotta nykyisen taantuman aiheuttama valtionvelka aikanaan saadaan maksettua.

"Eläkeiän noston pitää heijastua ajan myötä kaikkeen muualle", Vanhanen senoi Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Myösn muiden, eri alojen eläkejärjestelmien ikärajoja "olisi luontevaa" ajan myötä nostaa, Vanhanen katsoi.

Sosiaalitupon kaikkein suurin asia eli Kela-maksun poisto oli tällä viikolla eduskunnan lähetekeskustelussa. Sosiaali-ja terveysvaltiokunnan mietintö asiasta valmistunee ensi tiistaina.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.