19.4.2008 10:21 | Päivitetty: 19.4.2008 11:42
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) osallistuu Pekingin olympialaisten avajaisiin ja seuraa kisoja paikalla.
Vanhanen kertoi Ylen Lauantaiseurassa, että hän on saanut kutsun Suomen Olympiakomitealta eikä Kiinalta. Hän sanoi, että Suomen mielestä politiikkaa ja urheilua ei pidä sotkea toisiinsa.
Alun perin Vanhasen olympiaohjelma piti julkistaa vasta kesäkuussa.
Muutamat EU-maiden johtajat ovat ilmoittaneet boikotoivansa olympiakisoja Tiibetin tilanteen takia. Vanhasen tavoin kuitenkin muun muassa Ruotsin ja Norjan pääministerit aikovat osallistua kisoihin.
"Tiibetin ihmisoikeuskysymykseen vaikutetaan poliittisella tasolla", Vanhanen sanoi.
Hän korosti, että Suomen mielestä politiikkaa ja urheilua ei pidä sotkea toisiinsa. Pääministeri kuitenkin myös totesi, että kisojen aikana olisi mahdollisuus käydä poliittisia keskusteluja.
"Emme ummista myöskään silmiämme siltä, että kaikki ei ole Kiinassa kunnossa ihmisoikeuksissa", Vanhanen sanoi.
Suomessa vasemmistoliitto on vaatinut, että valtion johto ei osallistuisi Pekingin olympialaisten avajaisiin.
Vasemmistoliiton puoluehallitus totesi kannanotossaan keskiviikkona, että Kiinan toistuvia loukkauksia vähemmistöjensä oikeuksia kohtaan ei saa hyväksyä. Vasemmistoliiton mielestä Suomen on vaadittava Tiibetin väkivaltaisuuksien nopeaa selvittämistä yhteistyössä YK:n kanssa ja kansainvälisten tiedotusvälineiden vapaan toiminnan sallimista sekä sananvapauden edistämistä Kiinassa.
Myös osa RKP:n puoluehallituksen jäsenistä vaati maaliskuussa valtion johtoa boikotoimaan kisojen avajaisia. RKP:n puheenjohtaja, urheiluasioista vastaava ministeri Stefan Wallin totesi tuolloin olevansa varma, että Kiinan puoluejohto pärjää, vaikka paikalla ei olisi ulkomaisia poliitikkoja.
Sen sijaan medianäkyvyys on Kiinalle tärkeää, ja Wallin kehottikin tiedotusvälineitä harkitsemaan avajaisseremonian boikotoimista.
Presidentti Tarja Haloselta avajaiset jäävät näkemättä. Halonen ei kuitenkaan boikotoi olympialaisia vaan vierailee niissä kisojen loppupuolella
Näkyvimmät vastalauseet Kiinan toimille Tiibetissä on esitetty olympiatulen kiertäessä ympäri maailmaa. Perjantaina olympiasoihtu saapui Thaimaahan, josta se jatkaa matkaansa Malesian ja Indonesian kautta Australiaan, Japaniin, Etelä- ja Pohjois-Koreaan ja lopulta Vietnamiin ennen siirtymistä Kiinaan.
Kristillisdemokraatit vaativat valtiojohtoa pysymään poissa olympialaisista 21.4.2008
Sdp:n Feldt-Ranta: Vanhasen olympiailmoitus ennenaikainen 19.4.2008
Vihreiden Laturi: Vanhasen olympiapäätös harkitsematon 19.4.2008
Vanhanen heristi sormea EK:lle 19.4.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Politiikka | Julkaistu 16:57
Vanhanen: Rehniä ei ajeta kauppakomissaariksi 14:07
Tutkijat: Olli Rehn on nyt vahvoilla 11:40
Rehn ei allekirjoita uusien EU-johtajien saamaa kritiikkiä 13:44
Stubb: Ulkoministeri Ashton solminee vahvat suhteet Clintoniin 8:28
Belgian Van Rompuy ja Britannian Ashton on EU:n uusi johtokaksikko 19.11. 23:32