lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Vanhanen sai vihdoin myytyä talonsa

10.12.2009 13:21

Tapio Vanhatalo

Pääministeri Matti Vanhasen talo Nurmijärvellä.

Pääministeri Matti Vanhasen talo Nurmijärvellä.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on saanut myytyä Nurmijärven Lepsämässä sijaitsevan omakotitalonsa.

Samalla pääministeri on maksanut pois 280 000 euron asuntolainansa. Asia käy ilmi hänen uudesta sidonnaisuusilmoituksestaan eduskunnalle.

Vanhasen 1,5 hehtaarin tontilla sijaitseva 390 neliön omakotitalo oli myynnissä kaksi vuotta. Alkuperäinen hintapyyntö talosta oli 1,1 miljoonaa euroa. Tänä syksynä hintapyyntö oli pudonnut jo 795 000 euroon.

Vanhasen vuonna 1996 rakennetussa omakotitalossa on seitsemän huonetta, ja siihen on rakennettu sali vuonna 2000. Tontilla on myös uima-allas ja helikopterikenttä.

Paljon julkisuudessa esitelty talo oli näkyvästi esillä tänäkin syksynä TV2:n Silminnäkijä -ohjelman lahjusvihjailujen vuoksi. Pääministeri teetätti ohjelmasta suivaantuneena TM Rakennusmaailma -lehdellä kuulun "tupatarkastuksen" osoittaakseen perättömiksi ohjelman väitteet ilmaisista rakennustarvikkeista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.