lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Vanhanen tuohtui vaalirahavihjailuista

17.5.2008 20:33

Amsterdam. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) pitää mauttomina vihjailuja siitä, että hänen mielipiteensä olisi ostettavissa. Perusta kotimaahan palaava pääministeri otti Amsterdamissa välilaskun aikana kantaa myös kansanedustajien vaalirahoitusilmoitusten puutteisiin.

Vanhanen pitää erittäin surullisena sitä, että niin moni kansanedustaja on jättänyt tietoja vaaliavustuksistaan ilmoittamatta. Hänen mielestään olisi tärkeää, että viimeisetkin täydentäisivät tietonsa mahdollisimman nopeasti.

Vanhanen sanoi viime päivien keskustelujen osoittavan, että lainsäädäntö ei toimi. Siksi sitä on kiristettävä. Hän korosti selkeää avoimuutta vaalirahoituksessa.

Yhtä asiaa viime päivien keskustelussa Vanhanen arvosteli kipakasti. Hän piti mauttomana sitä, että annettiin kuva, jonka mukaan hänen mielipiteensä olisi ostettavissa. Pääministeri viittasi tällä keskusteluun hänen blogikirjoituksensa yhteydestä Vihtiin suunniteltuun ostokeskukseen. Asialla oli niin media kuin jotkut tutkijatkin. Vanhanen korosti, että hänen näkemyksensä yhdyskuntarakentamisesta on ollut sama jo pitkään.

Vanhanen muistutti jälleen tehneensä itse vaalirahoitusilmoituksen asiallisesti. Mutta pitääkö ehdokkaan tietää kaikki rahoittajat? Vanhasen mielestä on tärkeää, että tukiryhmä hoitaa rahoituksen ja ehdokas kampanjoi. Hän arveli, että hänellä oli eduskuntavaaleissa todennäköisesti noin 100 avustajaa. Mitään listaa avustajista hänellä ei kuitenkaan ole.

Vanhanen uskoo, että löytyy tapa, jolla vaalirahoituksen uskottavuutta lisätään. Sen pohjana voisi olla nykykäytäntö, jonka mukaan yli 1 700 euron lahjoitukset pitäisi ilmoittaa. Hän pitää kuitenkin parempana säätää avustukselle selkeä katto.

Yksi tapa lisätä avoimuutta olisi myös se, että tukijat itse julkistaisivat tukensa suuruuden, jos ehdokkaat jättävät ilmoittamatta tietojaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.