11.3.2009 12:58
Matti Vanhanen vakuuttaa olevansa tyytyväinen sopimukseen työmarkkinajärjestöjen kanssa.
"Politiikassa ei pidä pelätä kähinöitä", pääministeri Matti Vanhanen (kesk) sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa.
Vanhanen vakuutti olevansa tyytyväinen hallituksen keskiviikkoaamuna tekemään sopimukseen työmarkkinajärjestöjen kanssa. "Olen erittäin tyytyväinen. Hallitus ehdotti eläkeiän alarajan nostoa kahdella vuodella, nyt päätettiin kolmesta vuodesta", hän sanoi.
Hän vakuutti, että pääministeri ja hallitus eivät kokeneet eläkeiän peruuttamispäätöksessä arvovaltatappiota. "Päinvastoin saimme seisovan veden nyt liikkeelle", Vanhanen totesi.
Hallitus perui suunnitelmansa eläkeiän alarajan nostosta 63 vuodesta 65 vuoteen. Vastapainoksi sovittiin, että kolmikantaisesti valmistellaan linjaukset, joiden tavoitteena on nostaa uskottavasti keskimääräistä eläkkeelle jäämisikää vähintään kolmella vuodella vuoteen 2025 mennessä. Viime vuonna keskimääräinen eläkkeelle jäämisikä oli 59,4 vuotta.
Työmarkkinajärjestöt ryhtyvät nyt pohtimaan linjauksia eläköitymisiän nostamiseksi Eläketurvakeskuksen toimitusjohtajan Jukka Rantalan johtamassa neuvotteluryhmässä, jota vahvistetaan valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön edustajilla.
Neuvottelukunnan pitää esittää linjauksensa tämän vuoden loppuun mennessä.
Vanhanen korosti haastattelussa etenkin sopimuksen kuudennen pykälän merkitystä. Pykälässä todetaan, että "hallitus ja työmarkkinajärjestöt arvioivat linjausten ja ehdotusten vaikuttavuutta niiden valmistuttua."
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun Rantalan ryhmän esitykset valmistuvat vuodenvaihteessa, hallitus arvioi niiden riittävyyttä.
"Suomesta löytyy kyllä puolueettomia tahoja arvioimaan ehdotusten vaikuttavuutta", Vanhanen korosti. Vanhasen mukaan Rantalan ryhmän vaikuttavuusarviot tehdään nopeaan tahtiin heti ensi vuoden alussa.
Jos ehdotusten vaikuttavuutta ei pidetä riittävänä eli eivät nosta eläköitymisikää kolmella vuodella, Vanhasen mukaan hallitus on valmis uusiin toimiin asiassa. Hän ei suostunut tarkentamaan, mitä toimia hän tarkoitti. "En halua spekuloida", Vanhanen totesi.
Vaikka Vanhanen ei sitä ääneen sanonut, hallitus ilmeisesti voisi olla valmis esittämään uudestaan eläkeiän nostoa, mikäli kolmikantavalmistelussa ei saada riittävän hyviä ehdotuksia aikaiseksi.
Keskustan piirit yhä Vanhasen takana – kenttäväki epäröi 12.3.2009
UUTISANALYYSIHallitus virittelee jo seuraavaa eläketaistelua 12.3.2009
Pääkirjoituksissa pohdittu laajasti Vanhasen tulevaisuutta 12.3.2009
Urpilainen hehkutti eläkepäätöksen peruuntumista historialliseksi 11.3.2009
Hallitus perääntyi eläkekiistassa 11.3.2009
TIETOKULMARantalan ryhmä linjaa vuoden loppuun mennessä 11.3.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi