tiistai 9.2.2010 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Vanhaselta tiukat ehdot Yle-maksusta vapautumiselle

11.9.2009 15:16 | Päivitetty: 11.9.2009 20:06

Matti Vanhanen

Matti Vanhanen

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) olisi valmis vapauttamaan Yle-maksusta ne, jotka kirjallisesti todistavat, etteivät käytä mitään välineitä, joista Yleisradion ohjelmaa lähetetään. Vanhanen on tarjonnut tällaista mallia keskustan kannaksi kiisteltyyn Yle-maksuun.

Suomenmaa-lehden mukaan Vanhanen teki ehdotuksensa keskustan puoluehallituksen kokouksessa torstaina.

Käytännössä Vanhasen ehdotus vaatisi esimerkiksi sitä, että Yle maksusta vapautuakseen kansalaisen pitäisi luopua Ylen palveluiden käytöstä myös internetissä ja kännykässä.

Keskustan varapuheenjohtaja Tuomo Puumala oli puolestaan ehdottanut, että keskusta ajaisi Yleisradion toiminnan rahoittamista budjettivaroin. Suomenmaan mukaan esitys sai kannatusta.

Puoluehallitus oli ajautumassa äänestykseen. Kilpailevista esityksistä ei kuitenkaan äänestetty, vaan puoluehallitus perusti työryhmän sorvaamaan keskustan kantaa asiaan. Työryhmältä odotetaan esitystä puoluehallituksen lokakuun kokoukseen.

Kansanedustaja Mika Lintilän (kesk) johtama työryhmä esitti keväällä, että nykyinen televisiomaksu korvattaisiin uudella Yle-maksulla, joka kerättäisiin automaattisesti kaikilta asuntokunnilta ja tietyn kokoisilta yrityksiltä.

Suomenmaan pääkirjoituksen mukaan kannan ottaminen Yleisradion rahoitukseen on keskustalle "ylen vaikeaa".

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.