13.4.2008
Pääministeri
Matti Vanhasen (kesk) naisystävälleen
Susan Ruususelle (ent. Kuronen) lähettämät tekstiviestit
aiotaan julkaista Ruotsissa. Asialla on lauantaisen
Ilta-Sanomien mukaan suomenkielinen Suur-Tukholma-lehti, joka
aikoo julkaista noin sata viestiä toukokuun numerossaan.
Ruususen Suomessa julkaistussa Pääministerin morsian -kohukirjassa viestejä oli vain kymmenkunta.
Kaikki viestit sisältyvät asiasta Helsingissä nostetun rikosoikeudenkäynnin aineistoon, mutta käräjäoikeus on määrännyt julkaisemattomat viestit salassa pidettäviksi.
Suur-Tukholman toimituskuntaan kuuluva Seppo Isotalo sanoo Ilta-Sanomissa, että lehden hallussa olevat viestit ovat peräisin oikeudenkäyntiaineistosta.
"Salassapito koskee vain tuomioistuinta, ei sitä, jonka hallussa viestit ovat, eikä ainakaan Ruotsissa ilmestyvää lehteä", Isotalo sanoo Ilta-Sanomissa. Hänen mukaansa viestit ja niiden julkaiseminen eivät loukkaa kenenkään kunniaa.
Helsingin Sanomien tavoittama Vanhanen ei halunnut ottaa kantaa aikeeseen julkaista viestit.
"Tämä on ilmiö, jonka minä koen yksityisyyteen liittyvänä. Muuten en halua kommentoida sitä." Kysymykseen "paheksutteko aietta" Vanhanen vastasi: "En käytä sellaista adjektiivia."
Susan Ruusunen puolestaan kertoi lauantain Iltalehden mukaan, että Vanhanen olisi pyytänyt häntä valehtelemaan.
"Hän pyysi minua valehtelemaan medialle, että tapasimme ensimmäistä kertaa hyllyjen välissä Ikeassa eikä netissä. Se ei olisi kuulemma ollut sopivaa pääministerille", Ruusunen sanoo lehdessä.
Vanhanen ei halunnut kommentoida väitettä.
JSN:n Hyvärinen: Vanhasen viestien julkaisemiseen ei perusteita 15.4.2008
Vanhanen julkaistuista tekstiviesteistä: Osa normaalia seurustelua 14.4.2008
Vanhasen väitetyt viestit Ruususelle päätyivät nettiin 14.4.2008
Ruotsissa yksityisyydensuojasta ei ole säädetty lailla 14.4.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi